Blogi

Perustimme kiinteistöihin keskittyvän liiketoimintayksikön SijoittajaPRO Real Estate Oy:n

pilvenpiirtäjiä suurkaupungissa

Olemme perustaneet kiinteistöjen rahoitusjärjestelyihin ja investointeihin keskittyvän liiketoimintayksikön SijoittajaPRO Real Estate Oy:n. Haluamme tarjota sijoittajille tuotto-riski suhteeltaan houkuttelevia sijoitusmahdollisuuksia myös kiinteistöissä. Samalla myös itse sijoitamme kiinteistöihin, kasvatamme kiinteistövarallisuutta ja toimimme pitkäjänteisenä vuokranantajana.

Näkemyksemme mukaan Suomen kiinteistösijoitusmarkkina tulee tarjoamaan mielenkiintoisia mahdollisuuksia useiden megatrendien tukemana.

Potentiaaliset kohteet tulee ensin identifioida ja tutkia perusteellisesti, määritellä arvo kestävälle pohjalle, sekä kehittää niitä sijoittajille ja sijoitustoimintaan sopiviksi. Analysoimme verkostomme kautta saatuja kiinteistösijoitusmahdollisuuksia ja esittelemme houkuttelevimmat niistä eteenpäin sijoittajille.

Toiminta-ajatuksenamme on, että tarjoamme sijoittajillemme arvoa löytämällä kiinteistömarkkinasta järkeviä ja tuotto-riski-suhteeltaan houkuttelevia sijoituskohteita vuosiksi eteenpäin. Hyödynnämme rahoitusalan osaamista ja verkostojamme kun tarjoamme neuvonantoa rahoitusjärjestelyihin sijoittajille sekä muille alan toimijoille.

Vahvaa osaamista tiimissä

Kiinteistöyksikön tiimi tulee työskentelemään tiiviisti muun Sijoittaja-ryhmän kanssa. Harri Romppanen tulee vetämään liiketoimintayksikköä ja toimimaan yhtiön Managing Partnerina. Harri on viime vuosina toiminut rahoituksen ja kiinteistösijoittamisen tehtävissä. Aikaisemmin Harri toimi yli vuosikymmenen ajan teollisuuden palveluksessa kansainvälisen liiketoiminnan ja myynnin johtamisen parissa. Harri on diplomi-insinööri Aalto-yliopistosta.

Eero Okkolin tulee toimimaan kiinteistöistä ja muista reaaliomaisuusluokista vastaavana analyytikkona. Eero on rahoituksen pääaineesta valmistunut kauppatieteiden maisteri, joka on aikaisemmin toiminut Sijoittaja-ryhmässä analyytikkona.

Senior Advisorin roolissa SijoittajaPRO Real Estate Oy:ssä toimii kauppatieteiden tohtori Elias Oikarinen, joka on kiinteistötalouden professori Aalto-yliopistossa ja rahoituksen dosentti Oulun yliopistossa. Hän on julkaissut lukuisia artikkeleita kiinteistötaloustieteen ja -sijoittamisen johtavissa tieteellisissä lehdissä, toiminut säännöllisesti kouluttajana alan asiantuntijoille ja konsultoinut useita alan yrityksiä. Elias on ollut vierailevana tutkijana Cambridgen, Geneven ja Melbournen yliopistoissa.

Sijoittaja-ryhmän perustaja Hannu Huuskonen (KTM ja CEFA) ja Corporate Finance -liiketoiminnan Managing Partner Matias Itkonen (KTM) osallistuvat aktiivisesti yksikön liiketoiminnan kehittämiseen, rahoitusjärjestelyihin ja strategiseen päätöksentekoon.

Tilaa sähköpostiisi kiinteistösijoittamiseen liittyvät artikkelit ja mielenkiintoisimmat kohteet

Avoimet sijoituskohteet julkaisemme jatkossa SijoittajaPRO Corporate Finance -sivulla. Saat myös sähköpostitse tiedon uusista kohteista. Liity listalle ja saat siihen liittyvän ajankohtaisen tiedon ensimmäisten joukossa.

Uusi sijoituskohde: Sijoita hotellikiinteistöön Helsingissä!

Omista oma hotellihuone Helsingissä!

Omista oma hotellihuone

  • Sijoituskohde: hotellikiinteistön huoneosakkeet (KOY VALO Helsingin osakkeet)
  • KOY VALO Helsinki omistaa Mannerheimintie 109:ssä sijaitsevan hotellirakennuksen, jonka huoneet ovat muunneltavia ja sopivat niin majoitus- kuin toimistotiloiksi. Tämä parantaa kiinteistön kokonaiskäyttöastetta ja siten sijoittajien tuottoja
  • Hotelli valmistuu syksyllä 2020
  • Sijoittajilla on mahdollisuus valita myyjän takaama kiinteä 5 % tuotto ensimmäiselle 5 tai 10 vuodelle
  • Lisäksi sijoittaja voi valita halutessaan myyjän emoyhtiön takaaman takaisinostositoumuksen, joka on käytettävissä 2-2,5 vuoden kuluttua hotellin käyttöönotosta

Tutustu sijoituskohteeseen tästä!

Yhteystiedot – SijoittajaPRO Real Estate Oy

Harri Romppanen
Managing Partner, SijoittajaPRO Real Estate Oy
Puh. 040 643 3344, etunimi.sukunimi@sijoittajapro.fi

Eero Okkolin
Analyytikko, SijoittajaPRO Real Estate Oy
Puh. 040 077 4392, etunimi.sukunimi@sijoittajapro.fi

Hannu Huuskonen, hallituksen jäsen ja Sijoittaja-ryhmän perustaja
Puh. 050 422 6331, etunimi.sukunimi@sijoittajapro.fi

Matias Itkonen, hallituksen puheenjohtaja
Puh. 045 672 1414, etunimi.sukunimi@sijoittajapro.fi

Elias Oikarinen
Senior Advisor, SijoittajaPRO Real Estate Oy

ANALYSOIMME KOHTEET JA TOIMIMME KANSSASIJOITTAJINA

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti

Uusimmat blogit