Pyöreitä täytyy aina juhlia!

/

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on email

”Pyöreitä täytyy aina juhlia!”, sanoi yrittäjäpappani, kun kymppivuotiset paukkuivat hänen liiketoiminnassaan. Silloin on kuulemma aina hyvä hetkeksi pysähtyä ja katsoa taaksepäin. Mitä on tähän mennessä saavutettu ja mitä sitä tarkastelemalla voisi oppia? Meillä ei Corpussa vielä kymppivuodet sentään täyttyneet, mutta viime viikolla teimme sadannen rahoituskierroksemme neljännen toimintavuotemme lopussa.

Arvostettava pyöreä luku sekin!

Rahaa olemme yhdessä sijoittajaverkostomme kanssa sijoittaneet 42 323 355 euroa. Rahoituskierroksen keskimääräinen koko on ollut reilut 400 TEUR. Yhteen kohdeyhtiöön olemme sijoittaneet keskimäärin 800 TEUR, yhdessä tai useammassa erässä.

Alla olevassa taulukossa löydät euro- ja yhtiömäärät jaoteltuna lisäksi oman pääomanehtoisiin sijoituksiin ja vaihtovelkakirjasijoituksiin. Loput rahoituskierroksista ovat olleet tavallisia vieraan pääoman ehtoisia lainoja.

Tämä jakauma on seurannut hyvin alkuperäistä sijoitusstrategiaamme. Haluamme olla ennen kaikkea lainasijoittaja järkevällä riskituottosuhteella ja teemme opo- ja vaihtovelkakirjaehtoisia sijoituksia harvemmin. Toki silloin kun sijoitamme omaa pääomaa, sijoitamme useammalla rahoituskierroksella ja euromääräisesti enemmän. Se näkyy keskisijoituksissa: opo/vvk-laina kierrosten keskikoko on ollut 763 TEUR ja yksittäiseen yhtiöön on sijoitettu keskimäärin yli 2 MEUR.

Miten olemme lainapuolella sitten onnistuneet?

Lainasalkkuamme voit seurata kvartaaliraportissamme. Ankkurisijoittajamme hajauttavat lainasalkkunsa automaattisesti valtakirjamallilla (lataa pdf alta) osallistumalla kaikkiin tekemiimme lainakierroksiin. Tällöin lainasijoittamisen riskit pienenevät huomattavasti, kun valtakirjamallinen sijoittaminen automaattisesti hajauttaa korkosalkun riittävän moneen lainaan. Alaskirjauksia on nelivuotisen toimintamme aikana vain yksi ja keskikorko pyörii 10% kantturoissa. Homma on hyvin hallussa.

OPO/VVK-sijoitukset kiinnostavat sijoittajia

Mitä meillä tuossa kyseisessä portfoliossa sitten oikein on sisällä? Vaikka kerromme näistä vähemmän ei syy ole se, että yhtiöt eivät etenisi hyvin. Olemme vain painottaneet toiminnassamme matalampiriskisiä sijoituksia ja siksi toimimme lainat edellä.

Lupaamme avata myös OPO/VVK-portfoliota paremmin tulevaisuudessa. 12 yhtiön joukossa erinomaisella kasvu-uralla odotusten mukaan etenee neljännes yhtiöistä. Näistä voimme mainita esimerkiksi Koskirent Oy:n, joka tekee Suomen laadukkaimpia siirrettäviä koulu- ja päiväkotikiinteistöjä kaupungeille. Asiakkaina Koskirentillä on muun muassa Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi ja Sipoo.

Toisena kovana kasvajana voidaan huomioida Haltian, joka teki juuri yritysoston laajentaakseen IoT-bisnestään.

Konkurssiin on mennyt kaksi sijoitustamme ja muiden kuuden yhtiön tarina on vielä kesken, eikä niistä voi vielä tehdä analyysiä suuntaan tai toiseen. Kuitenkin niissäkin enemmän positiivisen puolella ollaan.

Tässä vaiheessa pitää välikiitoksena kiittää Sijoittaja.fi:n perustajia Hannua ja Timoa, jotka houkuttelivat allekirjoittaneen sote-alalta takaisin yritysrahoitukseen ja yrittäjäksi. Tätä päätöstä en ole katunut päivääkään. Haluan myös kiittää meidän erinomaisia ankkurisijoittajiamme, jotka ovat alusta asti luottaneet toimintaamme ja sijoittaneet yhdessä kanssamme suomalaisiin kasvuyhtiöihin. Henxelille myös probsit! Tiimi toimii ja palautetta saadaan, eikä allekirjoittaneen tarvitse enää pyörittää exceliä ja kahlata satoja yrityksiä läpi löytääkseen sijoittajille helmiä!

Emme ole toki menossa minnekään, sillä matka on vasta alussa. Mikäli sinua kiinnostaa lähteä mukaan tarinaamme, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä tai liity sijoittajalistallemme alla olevalla lomakkeella.

Mielenkiintoisia sijoituskohteita on tulossa vielä loppuvuodesta, kunhan saamme rahoitusehdot neuvoteltua yhtiöiden kanssa sille tolalle, että riskituottosuhteemme täyttyy.

Sijoitusterveisin 100:n rahoituskierroksen sankari,

Matias

ANALYSOIMME KOHTEET JA TOIMIMME KANSSASIJOITTAJINA

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.