Blogi

Asiakastarina: Foppa Oy

Foppa Oy

Foppa Oy on suomalainen vuonna 2019 perustettu yhtiö, joka tarjoaa yrityksille markkinointibudjettien rahoitusta, toimialasta ja kokoluokasta riippumatta. Foppan avulla yritykset voivat maksimoida markkinointibudjettinsa, optimoida käyttöpääomia ja kassavirtaa sekä nopeuttaa liikevaihdon kasvua, niin kotimaisilla kuin kansainvälisillä markkinoilla. 

Foppa on auttanut kasvussa useita merkittäviä kotimaisia yrityksiä, kuten Dagsmark Petfoodia ja Lempi Kodinhoitoa. Foppan tavoitteena on vuonna 2023 ylittää 10 miljoonan euron liikevaihto ja vuonna 2025 olla Pohjoismaiden johtava markkinointibudjettien rahoittaja. 

SijoittajaPRO Corporate Finance on lainarahoittanut yhtiötä jo kaksi kertaa ja yhteistyön jatkolle on hyvät edellytykset. 

MINKÄLAINEN RAHOITUSTARVE YHTIÖLLÄ OLI?

Foppa Oy:llä oli voimakkaan kasvun seurauksena tarpeita yhtiön liiketoiminnan kasvun rahoittamiseen. Rahoituksen saanti yrityksille on vaikeutunut huomattavasti vuoden 2022 aikana maailman myllerryksissä. Foppa on luonut uuden innovatiivisen tavan rahoittaa asiakasyrityksiä, jotka aktiivisesti hakevat uusia tapoja rahoittaa markkinointitoimenpiteitään. 

Antti Kaihlanen, Foppa Oy
Antti Kaihlanen, Foppa Oy
Toimitusjohtaja

MITÄ RAHOITUKSELLA SAAVUTETTIIN?

SijoittajaPRO Corporate Financen mukaantulo toi Foppalle edellytykset tarjota markkinointibudjettien rahoitusta yhä useammille yrityksille. Yhteistyö mahdollistaa Foppan liikevaihdon moninkertaistamisen vuoden 2023 aikana. 

MINKÄLAISTA OLI TOIMIA SIJOITTAJAPRO:N KANSSA?

”Rahoitustarpeiden myötä välillemme syntyi yhteistyökumppanuus ja löysimme yhtiön kanssa yhteisen sävelen sijoituskentässä. Toimimme aiemmin suoraan yksityisten sijoittajien kanssa, joten SijoittajaPRO Corporaten Financen liittyminen rahoituksen järjestelemiseen helpotti meidän työtaakkaa ja pystymme nyt keskittymään ydinliiketoimintamme kehittämiseen”, kertoo Foppan toimitusjohtaja Antti Kaihlanen. 

SIJOITTAJAPRO:N KOMMENTIT

Foppa Oy:n kanssa toimiminen on ollut mutkatonta ja löysimme nopealla aikataululla molemmille osapuolille suotuisan tavan toimia. Yhteiset toimintatapamme nivoutuvat yhteen hyvin ja yhteistyön turvin saamme aikaan lyhyempiä käsittelyaikoja sekä kattavampia rahoitusratkaisuja.

Päätöksenteko yhteistyömme myötä on nopeutunut ja suoraviivaistunut kaikille osapuolelle, mikä on rahoitusta hakeville yhtiöille erityisen tärkeää. 

Haemme aktiivisesti uusia, innovatiivisia tapoja rahoittaa kasvuyhtiöitä ja Foppan rahoitus sopii strategiaamme erinomaisesti. Tuomme blogissamme esiin samantyylisiä yhteistyökumppanuuksia vielä lisää vuoden 2023 aikana.

Tutustu myös muihin Asiakastarinoihimme

KIINNOSTUITKO?

Yrittäjä, oletko rahoituksen tarpeessa? Jätä lyhyt rahoitushakemus tiimillemme, niin olemme sinuun yhteydessä! Sijoittajana voit liittyä alta mukaan sähköpostilistallemme, mikäli olet kiinnostunut kuulemaan uusista sijoituskohteistamme!

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Nordic Urban Oy

Asiakastarina: Helsinki Allas Oy

Helsinki Allas Oy on osa Nordic Urbanin kiinteistökehityskonsernia, joka suunnittelee ja rakentaa Allas-hyvinvointikeskuksia. Olemme rahoittaneet Helsinki Allasta jo vuodesta 2016, ja nyt kysyimme yhtiön toimitusjohtajalta, miten yhteistyö SijoittajaPRO:n kanssa on sujunut.

Lue lisää
Takamäki Group Oy

Asiakastarina: Takamäki Group Oy

Takamäki Group Oy on kuortanelainen perheyhtiö, joka toimii Takamäki Yhtiöt -konsernin emoyhtiönä. Olemme rahoittaneet yhtiötä kahdesti ja nyt kysyimme yhtiön toimitusjohtajalta, miten yhteistyö SijoittajaPRO:n kanssa heidän näkökulmastaan sujui.

Lue lisää
yrityslainaraportti Q2/2024

Yrityslainaraportti Q2/2024

Vuoden 2024 toinen kvartaali on päätöksessä yrityslainoihin sijoittamisen osalta. Lainanlyhennyksiä maksettiin salkkuun 3 125 032,86 €:n edestä. Salkun nettorahavirta oli 1 003 089 € positiivinen.

Lue lisää