
Tampereen Sijoitusmessut – katso SijoittajaPRO:n esitys
SijoittajaPRO oli mukana Tampereen Sijoitusmessuilla. SijoittajaPRO:n Managing Partner Matias Itkosen puheenvuoro käsitteli nykyisen yrityslainamarkkinan tilannetta.
SijoittajaPRO oli mukana Tampereen Sijoitusmessuilla. SijoittajaPRO:n Managing Partner Matias Itkosen puheenvuoro käsitteli nykyisen yrityslainamarkkinan tilannetta.
ArcticStartupin vuoden 2025 Deal Pulse -kysely osoittaa, että sijoittajien tunnelmat Pohjoismaissa ja Baltiassa ovat selvästi positiivisia. Uusia mahdollisuuksia nähdään erityisesti teknologiapainotteisissa sektoreissa, ja startup-ekosysteemit laajenevat perinteisten kaupunkien ulkopuolelle.
Private debt -omaisuusluokka kasvaa vauhdilla niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin ja vuonna 2024 markkina saavutti merkittäviä virstanpylväitä. Mutta kumpi markkina-alue kehittyy paremmin, USA vai Eurooppa?
Maria 01 on noussut Suomen suurimmaksi startup-ekosysteemiksi ja yhdeksi Euroopan merkittävimmistä keskittymistä. Vaikuttavuusraportti 2024 näyttää lukuina keskittymän taloudellisen, kansainvälisen ja yhteiskunnallisen merkityksen.
Pääministeri Orpo käynnisty syksyllä 2024 Kasvuriihi-työryhmän vauhdittamaan Suomen talouskasvua uuteen nousuun. Poimimme työryhmän kiinnostavimmat ehdotukset Suomen talouskasvun kääntämisestä.
Euroopan velkarahoitus kasvoi ennätyksiin vuoden 2024 viimeisellä kvartaalilla vaihtoehtoisen rahoituksen ja CLO-markkinoiden ansiosta.
Startup-yhteisön barometrin mukaan vuosi 2024 oli parempi suomalaisille startup-yrityksille. Rahoitus kasvoi merkittävästi, ja talouden näkymät ovat varovaisen myönteiset, vaikka rekrytoinnit eivät ole edenneet odotetusti.
Suomen startup-yhteisön jäsenyritykset ovat optimistisia talouden kehityksestä. Rekrytointisuunnitelmissa näkyy kuitenkin yhä merkkejä hidastumisesta.
Finnvera on kehittänyt uuden lainaratkaisun mikroyritysten tarpeisiin. Uusi rahoitus on tarkoitettu erityisesti yrityksen toimintaa ja kilpailukykyä parantavien investointien rahoittamiseen.
Syksyn barometridata osoittaa, miten pk-yrityksissä on saavutettu vakaampi taloudellinen tilanne. Yhä pienempi määrä pk-yrityksiä käyttää ulkoista rahoitusta käyttöpääomatarkoituksiin.
Kevään 2025 pk-yritysbarometri osoittaa, että yhä useampi pk-yritys jättää ulkoisen rahoituksen hakematta, vaikka tarvetta olisi. Joka kolmas pk-yritys ei ole hakenut tai saanut rahoitusta viimeisen vuoden aikana. Syiksi mainitaan korkeat rahoituskustannukset, kiristyneet vakuusvaatimukset sekä oman pääoman puute.
Vuonna 2025 pääomasijoitukset näyttävät jakautuvan eri tavalla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdysvallat vetää edelleen suurimman osan IPO-markkinoista ja pääomasijoituksista, kun taas Euroopassa nähdään kasvua erityisesti tekoälysijoituksissa ja venture debt -rahoituksessa.