Blogi

Hyvää uutta sijoitusvuosikymmentä arvoisat kanssasijoittajamme!

tähtisädetikku uutena vuotena

Vuosi 2019 oli meille kaikille hyvä sijoitusvuosi listaamattomien yhtiöiden parissa. Teimme yhteensä 27 sijoituskierrosta vuoden aikana ja läpikäytyjä caseja oli vajaat 400. Osa sijoituksista tehtiin jo portfoliossa oleviin yhtiöihimme, mutta myös uusia yhtiöitä löytyi sijoitettavaksi 14.

Vuonna 2019 sijoitimme yhteensä 11,6M€ suomalaisiin listaamattomiin kasvuyhtiöihin. Tuosta summasta 5,1M€ oli lainasijoituksia, joissa koko vaihteli 120.000 ja 500.000€:n välillä. OPO-ehtoisia sijoituksia oli 5,9M€ neljään eri yhtiöön, joista kolme olivat jatkosijoituksia yhtiöihin, joissa olimme mukana jo aiemmilla kierroksilla. Vuonna 2018 sijoitimme yhteensä 11,2m€, joten tahti on tasainen ja meille sopiva. Sijoituksia tehdään, kun löytyy hyviä kohteita, ei yhtään enempää, eikä vähempää.

Meillä oli aikamoinen haipakka vielä välipäivinä, kuten aina. Saimme päätökseen kaksi OPO-sijoituskierrosta, joista kerromme tarkemmin myöhemmin tammikuussa. Lisäksi VVK-lainojen osalta useamman yhtiön kohdalla tulee päätöksentekoon kääntömahdollisuus osakkeiksi. Sijoittaja voi päättää, vaihtaako lainan osakkeiksi vai jääkö lainasijoittajaksi. Myös näistä päätöksistä lisää kaikille mukana oleville sijoittajille tammikuun aikana.

Yhteensä syksystä 2016 olemme sijoittaneet 37,2m€ suomalaisiin kasvuyhtiöihin alla olevan jakauman mukaisesti. OPO-kierrokset ovat painottuneet odotettua enemmän, mutta suurin osa on jatkosijoituksia hyviin kasvuyhtiöihin kasvavalla omistajajoukolla, yritämme edelleen keskittyä lainasijoittamiseen.

Lainasijoitustemme historian ja luvut näet alla olevasta taulukosta. Keskikorkomme on 9,64% ja duraatio (pääomilla painotettu takaisimaksuaika) alle vuoden. Kuvaajassa on esitettynä sitoutuneen pääoman määrä eri aikoina, kun sijoittaja on sijoittanut 10.000€ jokaiseen lainaan toiminnan alusta 01/2017 lähtien. Tänä aikana sijoitukset ovat hajautuneet 40 lainaan. Yli puolet pääomasta on jo palautunut sijoittajalle lainan takaisinmaksujen muodossa. Huom! kuvaajassa uusia sijoituksia ei tehdä, joten sitoutunut pääoma palautuu takaisin sijoittajalle.

Uusia kohteita tammikuussa

Uusi sijoitusvuosikymmen lähtee myös hyvin liikkeelle! Joulukuussa analysoimme jälleen ison määrän hyviä sijoituskohteita ja kolme niistä varmistui tammikuun puolelle sijoitettavaksi, eli hajauttamaan pääsee heti alkuvuodesta. Vielä tänään on auki reilu kymppitonni Restahotels Oy:n 500.000€:n kiinteistön ostamiseen otettavasta lainasta. Tammikuun aikana aukeaa vielä kaksi uutta valmiiksi analysoitua ja neuvoteltua lainakierrosta meille kaikille sijoitettavaksi. Seuratkaa sähköpostejamme avoimista sijoituskohteista.

Sijoitusterveisin,

Matias, Tarmo, Henxeli, Hannu, Timo

ANALYSOIMME KOHTEET JA TOIMIMME KANSSASIJOITTAJINA

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

hbspt.forms.create({ portalId: "3931673", formId: "6bde6a55-3afd-49dc-8812-a90a98781911" });
Uusimmat blogit