Kasvuyritys – termistö rahoituksen hakemiseen

kasvuyritys

Yrityslainaa haettaessa tai kasvuyritystä rahoitettaessa, nousee esille sanaston merkitys. Yrityksen rahoittamista pohtiessa, vastaan tulee lähes väistämättä termistöä, joka voi olla tuntematonta etenkin uusille yrityksille. Jotta seuraava rahoituksen hakukierros onnistuisi mutkattomasti, kannattaa nämä termit laittaa muistiin!

sanastoa yrityksille rahoituksen hakemiseen

Burn Rate:

Termi, jolla tarkoitetaan yhtiön kuluttamaa rahamäärää. Burn rate lasketaan yleensä kuukausitasolla ja sen avulla arvioidaan, mihin saakka yhtiö voi toimia nykyisillä rahavaroillaan ilman uutta pääomaa (runway). Esimerkiksi 50 000 euron kuukausittainen burn rate tarkoittaisi 600 000 euron rahoitustarvetta seuraavan 12 kuukauden aikana. Tyypillisesti burn rate -laskelmia tarvitaan kasvuyhtiöissä, joiden kassavirta on negatiivinen eli kulut ovat suuremmat kuin menot. Hyvä runway rahoituskierroksen jälkeen on yleensä vähintään 12-18 kuukautta.

Cap table:

Luettelo yrityksen omistajista sekä omistusosuuksista. Cap table voi olla pelkistetty versio, johon on kirjattu ainoastaan lista yrityksen omistajien omistussuhteista. Laajemmassa versiossa on esitettynä osakkeiden määrät sekä se, millä hinnalla osakkeita on myyty ja kenelle ja miten omistusosuudet ovat muuttuneet osakeantien myötä.

Due Diligence (DD):

Prosessi, jossa yhtiötä tarkasteleva taho käy läpi kohdeyrityksen liiketoiminnan, talouden, velvoitteiden, vastuiden ja ympäristön kattavan tarkastuksen. Toisin sanoen, termillä tarkoitetaan yrityksen liiketoiminnan ja siihen liittyvien riskien läpileikkausta. Prosessissa tehdään analyysin avulla havaintoja sekä voidaan tehdä toimenpide-ehdotuksia, jotka synnyttävät lisäarvoa kohdeyritykselle. Yleensä DD-prosessi jaetaan ainakin kahteen osaan: juridiseen DD-prosessiin, jonka tekee lakitoimisto ja liiketoiminnalliseen/taloudelliseen DD-prosessiin, jonka esimerkiksi SijoittajaPRO Corporate Finance tekee osana omaa sijoitustaan.

Exit-strategia:

Toiselta nimeltään exit-suunnitelma tai irtautuminen. Tarkoittaa suunnitelmaa yrityksen myymisestä eteenpäin. Sijoitusmaailmassa termillä viitataan nimenomaan siihen, kuinka yrityksen omistajat ja sijoittajat aikovat irtautua sijoituksestaan realistisella tavalla ja aikataululla. Exit-strategia kannattaa olla hahmoteltuna jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa, sillä yleensä sijoittajina mukaan lähtevät omistajat haluavat jossain kohtaa mahdollisuuden irtautua sijoituksestaan. Yleensä järkevä aikataulu exitille on 3-10 vuotta sijoituksen tekohetkestä. Sopiva ajankohta riippuu kuitenkin siitä, onko kyseessä alkuvaiheen start up-yhtiö, jolloin irtautumisaika on hieman pidempi, vai pitemmälle edennyt kasvuyhtiö, jolloin exit päästään usein tekemään jo hieman aikaisemmin.

Total Available Market (TAM), > Served Available Market (SAM), > Share of Market
(SOM):

Tapa eritellä yhtiön aito markkinamahdollisuus. Liikutaan suuremmasta pienempään (Koko markkina > Saavutettavissa oleva markkina > Yhtiön realistinen markkina) etsien sellainen markkina, minkä yhtiö voi realistisesti palvelullaan tai tuotteellaan saavuttaa. Menetelmän avulla yhtiön on helppo eritellä, mihin asti yhtiö voi päästä ja minkälaisessa aikataulussa.

FMA:

First Mover Advantage on kilpailuetu, jonka markkinoiden ensimmäinen merkittävä tarjoaja voi saavuttaa. Mikäli omaa yrityksen, joka tarjoaa tuotteitaan ensimmäisenä markkinoilla, kannattaa se tuoda ilmi sijoittajille. Huomioitavaa on kuitenkin, että ensimmäisenä markkinoilla olevalle yritykselle haasteita voivat tuottaa esimerkiksi hinnoittelu ja markkinoiden kehittymisen tutkiminen, niiden ollessa vielä alkuvaiheessa.

Pitch deck:

Liiketoiminnassa pitch deck tarkoittaa yrityksestä luotua esitystä, joko yrittäjille ja yritykselle tai startupeista kiinnostuneille sijoittajille, kuten pääoma- tai enkelisijoittajille. Esityksen on tarkoitus olla virtaviivainen ja samalla informatiivinen yleiskatsaus yrityksestä ja sen toiminnasta. Netistä löytyviä hyviä pohjia esitykselle kannattaa hyödyntää omaa esitystä tehdessään. Tuomme lähitulevaisuudessa myös SijoittajaPRO Corporate Financen pitch deck -pohjaesimerkin käyttöönne!

Valuaatio:

Valuaatiolla tarkoitetaan yrityksen arvoa ja tyypillisesti valuaatiosta puhuttaessa viitataan sijoitusta edeltävään valuaatioon (pre money valuation). Valuaatio on olennainen termi osakeannissa. Se määrittää osakkeen hinnan sekä sen, kuinka suuren osan yhtiön omistajat ovat valmiita jakamaan yhtiöstään sijoittajalle. Jos yhtiön pre-money valuaatio on esimerkiksi 2 miljoonaa euroa ja yhtiö järjestää 0,5 miljoonan euron osakeannin, on yhtiön annin jälkeinen valuaatio eli post-money valuaatio 2,5 miljoonaa euroa. Uudet sijoittajat saavat tällöin 20% osuuden yhtiöstä. Netissä on tarjolla paljon erilaisia laskukaavoja sekä mittareita, joita kannattaa hyödyntää yrityksen arvonmäärityksessä.

KIINNOSTUITKO?

Tarvitseeko yrityksesi rahoitusta? Hae yrityslainaamme! Entä haluatko aina ensimmäisenä tiedon uusista sijoituskohteistamme? Liity alta mukaan sijoittajalistallemme!

ANALYSOIMME KOHTEET JA TOIMIMME KANSSASIJOITTAJINA

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti

SIJOITTAJA -podcast

SijoittajaPRO CF asiantuntijana SIJOITTAJA -podcastissa

SijoittajaPRO Corporate Financen Matias Itkonen kuullaan uusimman SIJOITTAJA -podcastin asiantuntijavieraana. SIJOITTAJA -podcast on Sijoittaja.fi:n tuottama podcast-sarja, joka paneutuu markkinamaailman tärkeimpiin käänteisiin ja tuottavimpiin sijoitustyyleihin. Haastateltavina

Lue lisää
yrityslainaraportti

Yrityslainaraportti Q2/2022

Hyvät sijoittajat, tässä vuoden 2022 Toinen yrityslainaraportti! Lainamarkkina kehittyi maailmalla mylläävistä kriiseistä huolimatta kohtuullisesti. Vuoden 2022 toisella kvartaalilla sijoitimme yrityslainoihin yhteensä 1,97 MEUR. Lue myös

Lue lisää