Blogi

Haltian Oy sai pääomasijoittajan mukaan kasvunsa tueksi

tietokone ja koristeita pöydällä

Oululainen Haltian Oy sai SijoittajaPRO Corporate Financen sijoittajilta 700.000e vaihtovelkakirjalainan osana neljän miljoonan euron sijoituskierrosta.

Haltianin liiketoiminta alkoi vuonna 2012 Nokian murroksesta, jolloin ryhmä ex-työntekijöitä perusti tuotekehitysyhtiön, joka myi projektiluonteisia tuotekehityspalveluita muille yrityksille. Projektitöiden ohella Haltianin tuotekehitys keskittyi oman Thingsee-alustan kehittämiseen, jonka kaupallinen vaihe on nyt käsillä.

Thingsee-alustan avulla asiakkaat voivat integroida IoT-toimintoja omiin palveluihin ja tuotteisiin keskitetysti ja kustannustehokkaasti. Yritys on edennyt kaupallistamisvaiheeseen ja kasvu näyttää erittäin lupaavalta. Yhtiöllä on kasvavia referenssiasiakkaita; Lindström, Tieto sekä lupaavia asiakaspilotteja. Pilottien kautta tehtävät käyttöönotot sitovat osaltaan käyttöpääomaa, jonka turvaamiseksi yhtiö järjesteli uutta rahoitusta.

”SijoittajaPRO CF:n kautta kerätty VVK-laina oli tärkeä osa Haltianin rahoituskierroksessa. SijoittajaPRO CF hoiti rahoituksen tehokkaasti verkostojaan hyväksikäyttäen, Tavoitteisiin päästiin sovitusti määrällisesti ja aikataulussa.” Kertoo Haltianin toimitusjohtaja Pasi Leipälä.

Sijoittajien fokuksessa

Kasvun mahdollistamiseksi yritys haki pääomia vastatakseen kysyntään. Yhtiöllä oli käynnissä strategiset rahoitusneuvottelut useamman pääomasijoittajan kanssa. Pääomarahoituksen siltaamiseksi SijoittajaPRO Corporate Financen verkostoon kuuluvista sijoittajista 37 sijoittajaa päätti sijoittaa yhtiöön vaihtovelkakirjalainamuodossa yhteensä yli 700.000e. Mukana samassa rahoituspaketissa oli myös Oulun Osuuspankki pankkilainalla ja yhtiön suurin omistaja oululainen pääomasijoittaja Nordic Option.

”Jo entuudestaan tutun SijoittajaPRO CF:n väen ja heidän verkostonsa toimesta Haltianin vaihtovelkakirjajärjestely saatiin vietyä nopeasti ja sujuvasti tavoitteeseen.” Toteaa Nordic Optionin toimitusjohtaja Jaakko Lampela.

Haltian on tyypillinen kohdeyhtiö SijoittajaPRO Corporate Financen sijoittajille

SijoittajaPRO Corparaten sijoittajat pitävät mahdollisuudesta osallistua vaihtovelkakirjalainamuotoisiin sijoituksiin myöhemmän vaiheen kasvuyhtiöissä, joissa sijoittajilla on mahdollisuus odottaa ja katsoa toteutuuko yhtiön lupaamat kasvuluvut optio-oikeuden aikana. Tämän lisäksi lainalle maksetaan hyvä korko vaihto-oikeus ajalta.

Kierroksesta muualla

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Sijoittaja-groupin joulupuuro

Sijoittaja-groupin joulupuurotapahtuma

Sijoittaja-groupin perinteinen joulupuurotapahtuma keräsi jälleen laajan joukon verkostostamme yhteen. Päivän aikana esiteltiin Mint Palvelut Oy:n perustaminen, markkinanäkymiä vuodelle 2026 sekä SFR:n tuoreita instituutiotutkimuksen tuloksia. Tilaisuus tarjosi ajankohtaista tietoa ja mahdollisuuden verkostoitua rennossa tunnelmassa.

Lue lisää
Mint Palvelut oy

Pörssiin tähtäävä HTGP Group vahvistaa palvelutarjontaansa – yrityskaupalla syntyi uusi Mint Palvelut Oy

Yrityskaupan myötä HTGP Group on hankkinut SijoittajaPRO Corporate Financen liiketoiminnan ja perustanut uuden Mint Palvelut Oy:n, joka tarjoaa rahoituksen ja talouden asiantuntijapalveluita kasvuyrityksille. Uusi yhtiö täydentää konsernin strategisen kasvun, myynnin, markkinoinnin, tekoälyn, rekrytoinnin, viestinnän sekä yrityskauppojen ja rahoituksen palvelukokonaisuutta.

Lue lisää
Suomen startup-tutkimus 2025

Suomen startup-selvitys 2025: Data ohjaa kasvun uuteen aikaan

Suomen startup-ekosysteemi on saavuttanut historiallisen virstanpylvään: yli 4 000 startup-yritystä on perustettu vuoden 2010 jälkeen, ja ne tuottavat yhteensä yli 12,5 miljardin euron liikevaihdon sekä työllistävät lähes 50 000 ihmistä. Uusi Finland’s Startup Study 2025 paljastaa, miten vahvaksi kasvumoottoriksi startupit ovat nousseet.

Lue lisää