Blogi

Korpun Siemen liittyi Automous Oy:n 575 000 euron rahoituskierrokselle

Automous Oy

Alkuvaiheen sijoituksiin erikoistunut sijoitusyhtiömme Korpun Siemen osallistui teknologiayhtiö Automous Oy:n siemenvaiheen rahoituskierrokselle. Kanssamme 575 000 euron kierroksella olivat myös Sontek Ventures, New Stars & Company, Dahu sekä Korppi Holding.

Automous Oy

Automous on Aalto Yliopistosta ponnistava spin-off -yritys, joka tarjoaa SaaS-palvelua energiaoptimointiin. Yrityksen optimointi maksimoi energiaresurssikohteen tuotot seuraavan päivän reservi- ja säätösähkömarkkinoilta ja minimoi mahdollisen vaihtelevahintaisen sähkön ostokustannukset, erityisesti akkuja tai esimerkiksi sähkökattiloita hyödyntäen. Kohteessa voi myös olla uusiutuvaa sähköntuotantoa ja kulutusta, jotka sisällytetään optimointiin.

”Kiitämme sijoittajia, jotka ovat rahoituskierroksen merkeissä osoittaneet kiinnostustaan tarjoamiamme tuotteita ja liiketoimintaamme kohtaan. Nyt saatu investointi antaa meille mahdollisuuden jatkaa korkean arvon luomista asiakkaillemme, osakkeenomistajille sekä yleisemmin koko yhteiskunnalle. Teemme tätä tärkeää työtä mielellämme, sillä energiasiirtymä etenee parhaiten juuri markkinaehtoisten ratkaisujen kautta.” kertoo Automouksen toimitusjohtaja ja toinen perustaja Taneli Hölttä.

Yritys tekee tiivistä yhteistyötä akkutoimijoiden, lämpövarastotoimijoiden ja vaikkapa uusiutuvan energian tuottajien tai sähköautojen latausoperaattoreiden kanssa. Osaavalla tiimillä löytyy taustaltaan kokemusta soveltavasta tekoälystä, sähkömarkkinoista, automaatiosta, hajautetuista energiaresursseista sekä ohjelmistosuunnittelusta.

”Nyt on hyvä aika ja mahdollisuus viedä energiaresurssien tuottavuus täysin uudelle tasolle!” Hölttä jatkaa.

sijoituskohteena energiasiirtymä

”Energiasiirtymän edistäminen on tärkeää koko yhteiskunnan kannalta. Harvoin löytyy yhtiö ja ratkaisu, joka ponnistaa syvältä tutkimusmaailmasta, mutta jolla on valmiita asiakkuuksia jo ensimmäisen sijoituskierroksen yhteydessä. Lisäksi kun yhtiössä oli valmiina osaava tiimi, oli kanssasijoituspäätös lopulta helppo tehdä.” perustelee Korpun Siemenen hallituksen puheenjohtaja Martti Suomela.

KIINNOSTUITKO?

Tarvitseeko yrityksesi lainarahoitusta kauttamme? Täytä lyhyt lainahakemuksemme, niin olemme teihin yhteydessä! Ja mikäli haluat aina uusista sijoituskierroksista tiedon sähköpostiisi, liity alta mukaan sijoittajalistallemme.

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Mint Palvelut oy

Pörssiin tähtäävä HTGP Group vahvistaa palvelutarjontaansa – yrityskaupalla syntyi uusi Mint Palvelut Oy

Yrityskaupan myötä HTGP Group on hankkinut SijoittajaPRO Corporate Financen liiketoiminnan ja perustanut uuden Mint Palvelut Oy:n, joka tarjoaa rahoituksen ja talouden asiantuntijapalveluita kasvuyrityksille. Uusi yhtiö täydentää konsernin strategisen kasvun, myynnin, markkinoinnin, tekoälyn, rekrytoinnin, viestinnän sekä yrityskauppojen ja rahoituksen palvelukokonaisuutta.

Lue lisää
Suomen startup-tutkimus 2025

Suomen startup-selvitys 2025: Data ohjaa kasvun uuteen aikaan

Suomen startup-ekosysteemi on saavuttanut historiallisen virstanpylvään: yli 4 000 startup-yritystä on perustettu vuoden 2010 jälkeen, ja ne tuottavat yhteensä yli 12,5 miljardin euron liikevaihdon sekä työllistävät lähes 50 000 ihmistä. Uusi Finland’s Startup Study 2025 paljastaa, miten vahvaksi kasvumoottoriksi startupit ovat nousseet.

Lue lisää
SijoittajaPRO:n yrityslainaraportti Q3/2025.

Yrityslainaraportti Q3/2025

Vuoden 2025 kolmas kvartaali on päätöksessä yrityslainoihin sijoittamisen osalta. Lainanlyhennyksiä maksettiin salkkuun 389 377,43 €:n edestä ja salkun rahavirta oli 406 710 € positiivinen.

Lue lisää