Alkuvaiheen sijoituksiin erikoistunut sijoittajiemme yhteinen Korpun Siemen liittyi mukaan IT- ja tietohallintopalveluita tarjoavan Remod Oy:n rahoituskierrokselle. Mukanamme 700 000 euron sijoituskierroksella olivat myös E Corp Oy sekä Ääkköset Oy.
Remod Oy
Remod on vuonna 2014 perustettu Oulusta ponnistava IT-yhtiö, joka tarjoaa asiakkaidensa kehitystarpeisiin mukavutuvia tietohallinto- ja tietoturvaratkaisuja yrityksille. Remodin tarkoituksena ei ole tyytyä pelkästään ylläpitoon, vaan ajatuksena on laittaa asiakkaiden ydinliiketoiminta keskiöön ja kehittää sen pohjalta asiakasyrityksen IT-ratkaisut liiketoimintaa tukeviksi. Uusimpana tuotteena vaatimpienkin asiakkaiden tarpeisiin on tarjolla 24/7-tuki. Yhtiön ratkaisuihin ovat luottaneet useat tunnetut toimijat, kuten Bauer Media, iLOQ sekä Accountor.
Nousevalla alalla toimiva yritys on kasvanut viimeisten vuosien aikana niin henkilöstömäärällä mitattuna kuin liikevaihdollisestikin. Oulun ja Helsingin lisäksi yhtiö on avannut toimipisteen myös Tampereelle.
Rahoituksella markkina-aseman vahvistusta
Nyt kerätyn rahoituspaketin turvin Remod aikoo kehittää palveluitaan entistä tuotteistetummiksi ja skaalautuvammiksi, jotta yhä laajempi asiakaskunta pääsee hyötymään yrityksen asiantuntemuksesta. Lisäksi rahoitus mahdollistaa strategisesti tärkeiden rekrytointien toteuttamisen ja tukee yrityksen kykyä tehdä oikea-aikaisia päätöksiä. “Meillä on kunnianhimoa, rohkeutta ja kykyä haastaa koko toimiala. Tämä rahoitus antaa meille lisää työkaluja tehdä juuri sitä”, täydentää Remod Oy:n toimitusjohtaja Ville Jussila.
“Kiitämme sijoittajiamme luottamuksesta. Heidän osaamisensa ja näkemyksensä auttavat meitä viemään Remodin seuraavalle tasolle – ja samalla koko IT-alaa eteenpäin”, Jussila jatkaa.
”Olemme seuranneet Remodin kehittymistä ja kasvua jo useamman vuoden, ja nyt yhtiö on valmis ottamaan seuraavan kasvuloikan tarinassaan. Remodissa yhdistyvät vahva osaaminen ja rohkea visio, jotka tekevät siitä erinomaisen sijoituskohteen kasvavassa markkinassa” kommentoi sijoituskohteiden analysoinnista vastaava Matias Itkonen Korpun Siemestä.
KIINNOSTUITKO?
Tarvitseeko yrityksesi lainarahoitusta kauttamme? Täytä lyhyt lainahakemuksemme, niin olemme teihin yhteydessä! Ja mikäli haluat aina uusista sijoituskierroksista tiedon sähköpostiisi, liity alta mukaan sijoittajalistallemme.