Blogi

Puolivuotissijoituskatsaus 2022: Sijoituksia 9 miljoonalla eurolla!

puolivuotissijoituskatsaus

Hyvät sijoittajat, esittelyssä Corpun vuoden 2022 ensimmäinen puolivuotissijoituskatsaus!

Tuomme kvartaaleittain tärkeimmät lukumme nähtäväksi teille kaikille. Kvartaaliraporteissamme kerromme, montako yhtiötä analysoimme tarkastelujakson aikana, montako sijoitusta teimme ja miten sijoitukset jakautuivat osakeantien ja yrityslainojen välillä.

Töitä riitti myös vuoden toisella kvartaalilla, vaikka analysoitujen yritysten määrä hieman rauhoittui. Erityisesti kesäkuun lopussa lomakausi laannutti tilannetta, mutta onneksi laadukkaita yrityksiä riitti ja saimme tehdä sijoituksia kasvavalla käyrällä. Myös sijoitettu rahamäärä oli alkuvuoteen verrattuna hieman maltillisempi, yksinkertaisesti siitä syystä, että tehdyt lainasijoitukset olivat pienempiä. Sijoituskohteena olevien yritysten määrä kuitenkin kasvoi alkuvuoteen nähden.

ANALYSOIDUT YRITYKSET

Toisella kvartaalilla analysoimme yhteensä 90 yritystä 61 työpäivän aikana, eli 1,5 yritystä joka työpäivä. Vuoden 2022 ensimmäisen puolikkaan aikana analysoimme yhteensä 231 yritystä, mikä tarkoittaa 1,8 yritystä jokaista työpäivää kohden.

TEHDYT SIJOITUKSET

Toisen kvartaalin aikana teimme yhteensä 10 sijoitusta ja ensimmäisen puolen vuoden aikana teimme yhteensä 17 sijoitusta (2021/H1: 12 sijoitusta). Näistä sijoituksista 10 oli lainasijoituksia ja 7 oman pääoman ehtoisia sijoituksia. Yhteensä teimme sijoituksia 9 miljoonalla eurolla, missä on kasvua viime vuoden ensimmäiseen puoliskoon 115 % (2021/H1: 4,2 MEUR).

YRITYSLAINAT

Yrityslainasijoituksissa vuosi 2021 oli meille erinomainen ja hyvä kehitys jatkui myös tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Sijoitimme 6 miljoonaa euroa yrityslainoihin ja suurin osa sijoituksista oli lyhyitä siltalainoja. Viime vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana sijoitimme 3,5 miljoonaa euroa, joten lainasijoituksemme kasvoivat 71 % vuodentakaiseen verrattuna. Lue tarkemmin lainasijoituksistamme lainaraportistamme.

OSAKEANNIT JA MUUT OMAN PÄÄOMAN EHTOISET SIJOITUKSET

Osakeanteja ja muita oman pääoman ehtoisia sijoituksia teemme vuosittain vähemmän, tarkkaan valikoiden. Tässä markkinatilanteessa oman pääoman ehtoiset sijoitukset keskittyivät yhteen jatkosijoitukseen, olemassa olevaan portfolioyhtiöömme ja alkuvaiheen sijoituksiin sijoittajiemme yhteisyhtiön Korpun Siemen Oy:n kautta. Toisella kvartaalilla Korpun Siemen teki kanssasijoitukset Xipheraan ja Solani Therapeuticsiin.

Olemme vajaan kuuden vuoden aikana sijoittaneet yhdessä sijoittajiemme kanssa yhteensä 72,3 miljoonaa euroa 91 yhtiöön, 164 sijoituskierroksella. Kohta pääsemme siis juhlimaan pyöreitä, kun 100 kohdeyhtiötä tulee täyteen!

KIINNOSTUITKO?

Yrittäjä, oletko rahoituksen tarpeessa? Jätä lyhyt rahoitushakemus tiimillemme, niin olemme sinuun yhteydessä! Sijoittajana voit liittyä alta mukaan sähköpostilistallemme, mikäli olet kiinnostunut kuulemaan uusista sijoituskohteistamme!

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Suomen buyout- ja growth tunnusluvut vuonna 2024.

Buyout- ja growth Suomessa 2024

Vuoden 2024 lopulla buyout-markkina piristyi selvästi. Irtautumisia tehtiin enemmän kuin kolmeen vuoteen. Lisäksi tilastojen mukaan rahastoihin kerättiin yhteensä noin miljardia euroa (1 017 M€). Summa oli historian kolmanneksi suurin.

Lue lisää
Business Finlandin vaikuttavuusraportti 2025

Business Finlandin vaikuttavuusraportti 2025

Vaikuttavuusraportti osoittaa, että julkinen tutkimus- ja innovaatiorahoitus on keskeinen tekijä yritysten kasvussa, tuottavuudessa ja kansainvälistymisessä. Business Finlandin rahoitus auttaa pk-yrityksiä kehittämään uutta osaamista, laajentamaan vientiä ja houkuttelemaan kansainvälisiä investointeja.

Lue lisää
Pohjoismaiden PE ja VC diilit sekä varainhankinta vuonna 2024.

Pohjoismaiden PE ja VC: Diilit ja varainhankinta 2024

Pohjoismaiden pääomasijoitusmarkkinat näyttivät kahtiajakoista kehitystä vuonna 2024. Venture capital -puolella nähtiin selkeää siirtymää varhaisen vaiheen yrityksiin, kun taas private equity -markkinat säilyivät vakaina ja saavuttivat varainhankinnan osalta ennätyksiä.

Lue lisää