Blogi

SIJOITTAJA-groupin kesäjuhlat Hailuodossa

Kesäjuhlat Hailuodossa

Vaikka me Corpulla pidämme työstämme ja työnteosta kovasti, vaihdamme mekin välillä vapaalle. SIJOITTAJA-konsernin yhteiset vuotuisat kesäjuhlat vietettiin tällä kertaa 30.5.-31.5. kuvankauniissa Hailuodossa. Kesäjuhlille kokoontuivat kaikki yritysryhmämme ympäri Suomea työskentelevät työntekijät. Juhlapaikan valinta oli helppoa, sillä konsernin alkuperäinen kotipaikka sijaitsee Hailuodossa.

Maastopyöräilyn ja makujen huumaa

Kesäjuhlat potkaistiin käyntiin tuhdilla aamiaisella, ja sen jälkeen hyppäsimme sähköpyörien selkään ja lähdimme uhmaamaan luodon hiekkaisia maastopyöräreittejä. Vauhdikkaan startin jälkeen kohotimme maljat SIJOITTAJA-groupin pääkonttorilla, jonka jälkeen jatkoimme syömään maittavat lounaat. Ruokailun jälkeen pääsimme tutustumaan Hailuodon Panimon tuotantotiloihin ja perehtymään oluen panemiseen. Tietysti saimme myös maisteltavaksi paikallista tuotantoa!

SIJOITTAJA-group kesäjuhlat

Kesäjuhlat olivat täynnä tietysti myös hyvää ruokaa, sillä uimisen ja yhteisen oleskelun jälkeen olikin aika lähteä maistelemaan pizzoja paikalliseen Bistro & Majapaikka Fransiin. Yleisön suosikeiksi nousivat erityisesti sellaiset pizzat, joissa hyödynnettiin paikallista kalaa, riistaa ja marjoja.

Pienen ruokalevon jälkeen suuntasimme saunomaan ja uskaliaimmat kävivät vielä iltauinnilla meressä. Samalla myös istuttiin iltaa ja ihasteltiin lämmintä säätä. Myöhäisillan ruuaksi kävimme vielä Riemuliiterissä nauttimassa avotulella paistettuja hot dogeja sekä ihastelemassa meren taakse laskevaa aurinkoa.

Nyt jatkamme täysillä uusien lainacasejen analysointia, hyvin levänneinä ja virkistäytyneinä. Työstäkin saa enemmän tehoja irti, kun välillä antaa merituulen vilvottaa!

KIINNOSTUITKO?

Yrittäjä, tarvitseeko yrityksesi lainarahoitusta kauttamme? Täytä lyhyt lainahakemuksemme, niin olemme teihin yhteydessä! Ja mikäli sijoittajana haluat aina uusista sijoituskierroksista tiedon sähköpostiisi, liity alta mukaan sijoittajalistallemme.

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Nordic Urban Oy

Asiakastarina: Helsinki Allas Oy

Helsinki Allas Oy on osa Nordic Urbanin kiinteistökehityskonsernia, joka suunnittelee ja rakentaa Allas-hyvinvointikeskuksia. Olemme rahoittaneet Helsinki Allasta jo vuodesta 2016, ja nyt kysyimme yhtiön toimitusjohtajalta, miten yhteistyö SijoittajaPRO:n kanssa on sujunut.

Lue lisää
Takamäki Group Oy

Asiakastarina: Takamäki Group Oy

Takamäki Group Oy on kuortanelainen perheyhtiö, joka toimii Takamäki Yhtiöt -konsernin emoyhtiönä. Olemme rahoittaneet yhtiötä kahdesti ja nyt kysyimme yhtiön toimitusjohtajalta, miten yhteistyö SijoittajaPRO:n kanssa heidän näkökulmastaan sujui.

Lue lisää
yrityslainaraportti Q2/2024

Yrityslainaraportti Q2/2024

Vuoden 2024 toinen kvartaali on päätöksessä yrityslainoihin sijoittamisen osalta. Lainanlyhennyksiä maksettiin salkkuun 3 125 032,86 €:n edestä. Salkun nettorahavirta oli 1 003 089 € positiivinen.

Lue lisää