Blogi

SijoittajaPRO CF mukana Haltianin 6,6 MEUR sijoituskierroksessa

Haltian Oy

SijoittajaPRO Corporate Finance on yhdessä kanssasijoittajiensa kanssa osallistunut Haltian Oy:n järjestämään 6,6 miljoonan euron sijoituskierrokseen. Mukana sijoituksessa ovat SijoittajaPRO Corporate Financen sijoittajien lisäksi muun muassa InventureNordic Option ja Tesi. SijoittajaPRO CF on ollut mukana rahoittamassa yhtiötä myös kahdella aikaisemmalla sijoituskierroksella vuosina 2018 ja 2020.

Haltian on globaalisti toimiva IoT- ja tuotekehitystalo, joka pitää päämajaansa Oulussa. Haltianin tarjontaan kuuluvat yrityksen kehittämä IoT-teknologia-alusta Thingsee, joka nopeuttaa laajoja IoT-käyttöönottoja sekä Empathic Building älytaloratkaisu. 

Haltian on myös AWS Advanced Technology Partner -teknologiakumppani ja yritys on taustatekijänä monissa kansainvälisissä signature-tuotteissa, joista hyvänä esimerkkinä on Oura-älysormus. Haltianin Specim IQ -hyperspektrikuvauslaitteelle toteutettu suunnitteluratkaisu voitti vuonna 2018 arvostetun Red Dot Design Award -palkinnon.

71% kasvu komponenttipulan keskellä

Yritys onnistui vuoden 2021 aikana kasvattamaan liikevaihtoaan peräti 71% 9 miljoonasta 15,5 miljoonaan, vaikka pandemiasta johtunut globaali komponenttipula on vaivannut alaa. Haltian tavoitteleekin vallitsevista haasteista huolimatta kunnianhimoista kasvua ja pandemian aiheuttama etätyöbuumi on osaltaan lisännyt IoT-tuotteiden kysyntää. Myös työntekijöiden määrällä mitattuna kulunut vuosi oli kasvun vuosi, sillä yhtiö vahvisti joukkojaan rekrytoimalla peräti 30 uutta osaajaa.

Merkittävintä liikevaihdon kasvu on ollut älyrakennusten ja -tilojen sektorilla, jossa yritys tarjoaa sekä Empathic Building älytoimistoratkaisua että Thingsee IoT-laiteratkaisuja. Kasvun kantavana voimana ovat olleet useat kansainväliset asiakkaat, joita Haltianilla on esimerkiksi Pohjois-Amerikassa.

Rahoituksella Pohjois-Amerikan valtaukseen

Vaikka Haltianilla on jo nyt merkittäviä asiakkaita Pohjois-Amerikassa, pyrkii yritys yhä vankentamaan jalansijaansa. Rahoitusta on tarkoitus käyttää uusien markkinoiden avaamiseen Pohjois-Amerikassa, jossa pyritään kasvun tasaiseen jatkumiseen. Pohjois-Amerikan kasvua pyritään vauhdittamaan myös laajentuvalla tuoteportfoliolla, jonka kasvava kehitystiimi mahdollistaa. Haltianin Thingsee IoT-laitteilla voidaan seurata esimerkiksi lämpötilaa ja ilmanlaatua, vesivuotoja, talotekniikan käyttäytymistä sekä tilojen käyttöä ja käyttöasteita.

HALTIAN SIJOITUSKOHTEENA SIJOITTAJAPRO CF:N NÄKÖKULMASTA

Haltian on erinomainen esimerkki kasvuyhtiöstä, joiden kasvutarinassa me haluamme olla mukana. Sijoitimme yhtiön vaihtovelkakirjalainaan ensimmäisen kerran vuonna 2018 ja lisäsimme panoksia yhdessä vanhojen ja uusien sijoittajien kanssa ensin 2020 ja nyt 2022. Yhtiö on päässyt tavoitteisiin ja kasvu on ollut jopa odotettua nopeampaa. Tiimi toimitusjohtaja Pasin johdolla on vienyt yhtiötä erinomaisesti eteenpäin.

SIJOITTAJAPRO CF:N SIJOITTAJAT YHTIÖN KASVUN TUKENA

”Suomalaiset family officet ja yksityissijoittajat ovat kiinnostava sijoittajaryhmä suomalaisille kasvuyhtiöille. Monipuolisella osaamistaustalla varustetun ryhmän mukaan saaminen tehokkaasti syndikaattina on usein aikaa vievää työtä yhtiölle, eikä yhtiön johdolla yleensä ole aikaa näihin keskusteluihin operatiivisen toiminnan keskellä. SijoittajaPRO:n toiminnassa kanssasijoittajat ovat tulleet koordinoituna syndikaattina. Sijoittajat ovat merkittävästi lisänneet sijoitussummiaan kierroksilla ja myös uusia merkittäviä sijoittajia on lähtenyt mukaan vielä tälläkin kierroksella”, toteaa Haltianin toimitusjohtaja Pasi Leipälä.

Lue myös Haltianin tiedote rahoituskierroksesta.

KIINNOSTUITKO?

Onko yritykselläsi rahoitustarpeita? Jätä lyhyt rahoitushakemus tiimillemme, niin olemme sinuun yhteydessä! Alta voit myös liittyä mukaan sähköpostilistallemme, jos olet kiinnostunut kuulemaan uusista sijoituskohteistamme!

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Nordic Urban Oy

Asiakastarina: Helsinki Allas Oy

Helsinki Allas Oy on osa Nordic Urbanin kiinteistökehityskonsernia, joka suunnittelee ja rakentaa Allas-hyvinvointikeskuksia. Olemme rahoittaneet Helsinki Allasta jo vuodesta 2016, ja nyt kysyimme yhtiön toimitusjohtajalta, miten yhteistyö SijoittajaPRO:n kanssa on sujunut.

Lue lisää
Takamäki Group Oy

Asiakastarina: Takamäki Group Oy

Takamäki Group Oy on kuortanelainen perheyhtiö, joka toimii Takamäki Yhtiöt -konsernin emoyhtiönä. Olemme rahoittaneet yhtiötä kahdesti ja nyt kysyimme yhtiön toimitusjohtajalta, miten yhteistyö SijoittajaPRO:n kanssa heidän näkökulmastaan sujui.

Lue lisää
yrityslainaraportti Q2/2024

Yrityslainaraportti Q2/2024

Vuoden 2024 toinen kvartaali on päätöksessä yrityslainoihin sijoittamisen osalta. Lainanlyhennyksiä maksettiin salkkuun 3 125 032,86 €:n edestä. Salkun nettorahavirta oli 1 003 089 € positiivinen.

Lue lisää