Blogi

Yrityslainaraportti Q2/2022

Yrityslainoihin sijoittaminen tuo hajautusta salkkuun

Hyvät sijoittajat, tässä vuoden 2022 Toinen yrityslainaraportti!

Lainamarkkina kehittyi maailmalla mylläävistä kriiseistä huolimatta kohtuullisesti. Vuoden 2022 toisella kvartaalilla sijoitimme yrityslainoihin yhteensä 1,97 MEUR.

Lue myös Sijoittaja.fi:n laaja artikkeli salkkumme kehityksestä!

Tarkastelujaksolla lainasalkkuun maksettiin yhteensä 63 103,16€ lainanlyhennyksiä ja 4 606,00€ korkomaksuja. Vastaavasti ajanjaksolla sijoitettiin kuuteen uuteen lainaan á 10 000€ eli yhteensä 60 000€. Salkun nettorahavirta oli tarkastelujakson aikana siis 7709,16€ uusien sijoitusten myötä. Salkusta poistui tarkastelujaksolla seitsemän lainaa laina-ajan päättymisen ja lainapääoman takaisinmaksun myötä.

Salkku koki myös historiansa toisen alaskirjauksen edellisen kvartaalin aikana. Kuten Q1/2022-salkkuraportissa tilanteesta mainitsimme, yhtiö asetettiin Q2 aikana konkurssiin. Lainalla on takaukset, mutta alaskirjasimme koko jäljellä olevan 6000€ pääoman varovaisuusperiaatteen mukaisesti.

Maksuviiveitä salkussa oli yksi, jonka osalta on sovittu uudesta maksuohjelmasta siten, että olemassa oleva lainapääoma maksetaan neljässä tasalyhennyserässä. Näistä ensimmäinen lyhennys korkoineen on jo maksettu. Lainapääomaa on jäljellä 44% (4400€) alkuperäisestä määrästä, josta neljäsosa on siis jo maksettu pantatulle tilille.

Lainasalkun keskikorko ja keskimääräinen maturiteetti eli laina-aika ovat samalla tasolla kuin edellisellä kvartaalilla. Lainasalkun keskikorko on tällä hetkellä 9,83% ja maturiteetti 1,369 vuotta.

Lainasalkkusimulaatiossamme olemme tehneet 10 000€ sijoituksen jokaiseen tekemäämme 87 lainakierrokseen 1.1.2017 alkaen. Tarkastelujakson lopussa lainasalkkumme on jakaantunut yhteensä 31 lainaan, mikä on jo hyvä hajautus, koska keskimäärin yksi laina vastaa n. 3% salkun varoista. Todellisuudessa uudemmilla lainoilla on salkussa suurempi paino ja vanhemmilla paino on hyvin pieni.

Mikäli haluat varmistua, että pääset mukaan jokaiselle lainakierrokselle ja riittävä hajautus toteutuu, kannattaa harkita valtakirjamalliamme. Valtakirjassa sijoittaja valtuuttaa meidät tekemään puolestaan sijoituksen jokaiseen lainakierrokseen. Pienin kokonaissijoitussumma valtakirjoissa on 50 000€, mikä jakautuu vähintään 20 lainaan ajan myötä. Sijoitus yhtä lainaa kohti on 1000-5000€ ja sijoitukset tehdään 12-18 kuukauden aikana, joten koko summaa ei tarvitse sijoittaa kerralla.

KIINNOSTUITKO?

Ole meihin yhteydessä sähköpostitse henri.palomaki@sijoittajapro.fi, mikäli valtakirjamallimme kiinnostaa.

Entä tarvitseeko yrityksesi lainarahoitusta kauttamme? Täytä lyhyt lainahakemuksemme, niin olemme teihin yhteydessä!

Ja mikäli haluat aina uusista sijoituskierroksista tiedon sähköpostiisi, liity alta mukaan sijoittajalistallemme.

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Nordic Urban Oy

Asiakastarina: Helsinki Allas Oy

Helsinki Allas Oy on osa Nordic Urbanin kiinteistökehityskonsernia, joka suunnittelee ja rakentaa Allas-hyvinvointikeskuksia. Olemme rahoittaneet Helsinki Allasta jo vuodesta 2016, ja nyt kysyimme yhtiön toimitusjohtajalta, miten yhteistyö SijoittajaPRO:n kanssa on sujunut.

Lue lisää
Takamäki Group Oy

Asiakastarina: Takamäki Group Oy

Takamäki Group Oy on kuortanelainen perheyhtiö, joka toimii Takamäki Yhtiöt -konsernin emoyhtiönä. Olemme rahoittaneet yhtiötä kahdesti ja nyt kysyimme yhtiön toimitusjohtajalta, miten yhteistyö SijoittajaPRO:n kanssa heidän näkökulmastaan sujui.

Lue lisää
yrityslainaraportti Q2/2024

Yrityslainaraportti Q2/2024

Vuoden 2024 toinen kvartaali on päätöksessä yrityslainoihin sijoittamisen osalta. Lainanlyhennyksiä maksettiin salkkuun 3 125 032,86 €:n edestä. Salkun nettorahavirta oli 1 003 089 € positiivinen.

Lue lisää