Blogi

Yrityslainaraportti Q3/2022

yrityslainaraportti

Arvon sijoittajat, tässä on vuoden 2022 kolmas yrityslainaraportti!

Vuoden 2022 kolmannella kvartaalilla sijoitimme yrityslainoihin yhteensä 1,97 MEUR, joka on itse asiassa tismalleen sama summa summa kuin viime kvartaalilla. 

Tarkastelujaksolla lainasalkkuun maksettiin yhteensä 41 801,58 € lainanlyhennyksiä ja 4 042,80 € korkomaksuja. Vastaavasti ajanjaksolla sijoitettiin kuuteen uuteen lainaan á 10 000 € eli yhteensä 60 000 €. Tarkastelujakson aikana salkun nettorahavirta oli siis -14 155,62 € uusien sijoitusten myötä. Ajanjakson aikana salkusta poistui neljä lainaa, laina-ajan päättymisen ja lainapääoman takaisinmaksun myötä.

Maksuviiveitä salkussa on tarkasteluhetkellä kaksi.

  1. Yhtiölle on laitettu velkomuskanne. Sijoituksen koko salkussa on 4400€, josta neljäsosa on jo maksettu vakuudeksi pantatulle tilille. Lainan vakuutena on henkilötakaukset omistajilta koko lainasummalle.
  2. Yhtiö on asetettu konkurssiin. Meillä on hallussamme ensisijaiset yrityskiinnitykset sekä henkilötakaukset koko jäljellä olevalle lainasummalle. Sijoituksen koko salkussa 2900€.

Lainasalkun keskikorko on samalla tasolla kuin kahdella edellisellä kvartaalilla. Keskimääräinen maturiteetti eli laina-aika on lyhentynyt noin kuukaudella, kahteen edelliseen kvartaaliin verrattuna. Lainasalkun keskikorko on tällä hetkellä 9,81 % ja maturiteetti 1,34 vuotta.

Lainasalkkusimulaatiossamme olemme tehneet 10 000 € sijoituksen jokaiseen tekemäämme 93 lainakierrokseen 1.1.2017 alkaen. Tarkastelujakson lopussa lainasalkussa on pääomia 211 644 euroa. Salkku on jakaantunut yhteensä 33 lainaan, mikä on jo hyvä hajautus, koska keskimäärin yksi laina vastaa noin 3 % salkun varoista. Todellisuudessa uudemmilla lainoilla on suurempi paino ja vanhemmilla paino on hyvin pieni.

Mikäli haluat varmistua, että pääset mukaan jokaiselle lainakierrokselle ja riittävä hajautus toteutuu, kannattaa harkita valtakirjamalliamme. Valtakirjassa sijoittaja valtuuttaa meidät tekemään puolestaan sijoituksen jokaiseen lainakierrokseen. Pienin kokonaissijoitussumma valtakirjoissa on 50 000 €, mikä jakautuu vähintään 20 lainaan ajan myötä. Sijoitus yhtä lainaa kohti on 1000–5000 € ja sijoitukset tehdään 12–18 kuukauden aikana, joten koko summaa ei tarvitse sijoittaa kerralla.

KIINNOSTUITKO?

Ole meihin yhteydessä sähköpostitse henri.palomaki@sijoittajapro.fi, mikäli valtakirjamallimme kiinnostaa.

Entä tarvitseeko yrityksesi lainarahoitusta kauttamme? Täytä lyhyt lainahakemuksemme, niin olemme teihin yhteydessä! Ja mikäli haluat aina uusista sijoituskierroksista tiedon sähköpostiisi, liity alta mukaan sijoittajalistallemme.

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Nordic Urban Oy

Asiakastarina: Helsinki Allas Oy

Helsinki Allas Oy on osa Nordic Urbanin kiinteistökehityskonsernia, joka suunnittelee ja rakentaa Allas-hyvinvointikeskuksia. Olemme rahoittaneet Helsinki Allasta jo vuodesta 2016, ja nyt kysyimme yhtiön toimitusjohtajalta, miten yhteistyö SijoittajaPRO:n kanssa on sujunut.

Lue lisää
Takamäki Group Oy

Asiakastarina: Takamäki Group Oy

Takamäki Group Oy on kuortanelainen perheyhtiö, joka toimii Takamäki Yhtiöt -konsernin emoyhtiönä. Olemme rahoittaneet yhtiötä kahdesti ja nyt kysyimme yhtiön toimitusjohtajalta, miten yhteistyö SijoittajaPRO:n kanssa heidän näkökulmastaan sujui.

Lue lisää
yrityslainaraportti Q2/2024

Yrityslainaraportti Q2/2024

Vuoden 2024 toinen kvartaali on päätöksessä yrityslainoihin sijoittamisen osalta. Lainanlyhennyksiä maksettiin salkkuun 3 125 032,86 €:n edestä. Salkun nettorahavirta oli 1 003 089 € positiivinen.

Lue lisää