Blogi

Yrityslainaraportti Q3/2023

Vuoden 2023 Kolmas yrityslainaraportti

Vuoden 2023 kolmas kvartaali on tullut päätökseen yrityslainoihin sijoittamisen osalta ja on jälleen aika esitellä tuore yrityslainaraportti. Kolmannella kvartaalilla uusia sijoituksia tehtiin yhteensä kuusi kappaletta ja kahdeksan lainaa puolestaan päättyi neljänneksen aikana.

yrityslainaraportti q3 2023

Tarkastelujaksolla lainasalkkuun maksettiin yhteensä 67 547,18 € lainanlyhennyksiä ja 5 095,50 € korkomaksuja. Vastaavasti kuluneella ajanjaksolla uusia yrityslainasijoituksia tehtiin yhteensä 60 000 € edestä. Tarkastelujakson aikana salkun nettorahavirta oli 12 642,68 € positiivinen, kun useampi laina päättyi kolmannen kvartaalin aikana. Tarkastelujakson loppuun mennessä salkusta poistui kahdeksan lainaa lainapääoman takaisinmaksun myötä.

Salkussa on tarkasteluhetkellä kaksi lainaa myöhässä. Näiden myöhässä olevien lainojen prosentuaalinen osuus koko salkusta on noin 4,87 %.

Yrityslainojen korkotuotot ja hajautus

Lainasalkun keskikorossa ja laina-ajoissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia aikaisempiin kvartaaleihin verrattuna. Lainasalkun keskikorko on tällä hetkellä 10,02 % ja maturiteetti 1,26 vuotta.

Lainasalkkusimulaatiossamme olemme tehneet 10 000 € sijoituksen jokaiseen tekemäämme 116 lainakierrokseen 1.1.2017 alkaen. Tarkastelujakson lopussa lainasalkussa on pääomia 197 977,44 €. Salkku on jakaantunut yhteensä 36 lainaan, mikä on jo hyvä hajautus, sillä keskimäärin yksi laina vastaa noin 2,8 % salkun varoista. Todellisuudessa uudemmilla lainoilla on suurempi paino ja vanhemmilla paino on pienempi.

Q3 salkun lainajakauma

Mikäli haluat varmistua, että pääset mukaan jokaiselle lainakierrokselle ja riittävä hajautus toteutuu, kannattaa harkita valtakirjamalliamme. Valtakirjassa sijoittaja valtuuttaa meidät tekemään puolestaan sijoituksen jokaiseen lainakierrokseen. Pienin kokonaissijoitussumma valtakirjoissa on 50 000 €, mikä jakautuu vähintään 15 lainaan ajan myötä. Sijoitus yhtä lainaa kohti on 2500 – 5000 € ja sijoitukset tehdään 12 – 18 kuukauden aikana, joten koko summaa ei tarvitse sijoittaa kerralla.

KIINNOSTUITKO?

Ole meihin yhteydessä sähköpostitse, mikäli valtakirjamallimme kiinnostaa. 

Entä tarvitseeko yrityksesi lainarahoitusta kauttamme? Täytä lyhyt lainahakemuksemme, niin olemme teihin yhteydessä! Ja mikäli haluat aina uusista sijoituskierroksista tiedon sähköpostiisi, liity alta mukaan sijoittajalistallemme.

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Mint Palvelut oy

Pörssiin tähtäävä HTGP Group vahvistaa palvelutarjontaansa – yrityskaupalla syntyi uusi Mint Palvelut Oy

Yrityskaupan myötä HTGP Group on hankkinut SijoittajaPRO Corporate Financen liiketoiminnan ja perustanut uuden Mint Palvelut Oy:n, joka tarjoaa rahoituksen ja talouden asiantuntijapalveluita kasvuyrityksille. Uusi yhtiö täydentää konsernin strategisen kasvun, myynnin, markkinoinnin, tekoälyn, rekrytoinnin, viestinnän sekä yrityskauppojen ja rahoituksen palvelukokonaisuutta.

Lue lisää
Suomen startup-tutkimus 2025

Suomen startup-selvitys 2025: Data ohjaa kasvun uuteen aikaan

Suomen startup-ekosysteemi on saavuttanut historiallisen virstanpylvään: yli 4 000 startup-yritystä on perustettu vuoden 2010 jälkeen, ja ne tuottavat yhteensä yli 12,5 miljardin euron liikevaihdon sekä työllistävät lähes 50 000 ihmistä. Uusi Finland’s Startup Study 2025 paljastaa, miten vahvaksi kasvumoottoriksi startupit ovat nousseet.

Lue lisää
SijoittajaPRO:n yrityslainaraportti Q3/2025.

Yrityslainaraportti Q3/2025

Vuoden 2025 kolmas kvartaali on päätöksessä yrityslainoihin sijoittamisen osalta. Lainanlyhennyksiä maksettiin salkkuun 389 377,43 €:n edestä ja salkun rahavirta oli 406 710 € positiivinen.

Lue lisää