Vuoden 2024 neljäs yrityslainaraportti
Vuoden 2024 viimeinen kvartaali on nyt saatu päätökseen yrityslainoihin sijoittamisen osalta, ja on aika esitellä kuluneen neljänneksen lainaluvut yrityslainaraportin muodossa. Kuten aiemmissa raporteissa, keskitymme tässä katsauksessa lainasalkkumme kehitykseen, korkotuottoihin sekä salkun hajautukseen. Kuluneella kvartaalilla emme tehneet uusia sijoituksia, sillä olemme siirtymässä uuteen lainasijoittamisen malliin. Salkkuun maksettiin viisi lainaa kokonaisuudessaan takaisin.
Uusi lainasijoittamisen malli julkaistaan 2025
Vuoden viimeisen neljänneksen aikana SijoittajaPRO ei väliaikaisesti tehnyt uusia sijoituksia, sillä toimintamme on siirtymisvaiheessa uuteen lainasijoittamisen malliin tämän vuoden aikana. Lainaportfoliomme kuitenkin jatkaa kehittymistään huolimatta siitä, ettei uusia lainoja myönnetty neljännen kvartaalin aikana.

Tarkastellulla kvartaalilla käytimme viidettä kertaa oikeita lainapääomia lainaportfoliossamme. Aiemmin suoritimme simulaatioita hyödyntäen 10 000 € lainapääomaolettamaa. Siirtyminen simulaatiosta oikeiden lainapääomien käyttöön mahdollistaa entistä tarkemman ja realistisemman lainaportfolion kehittymisen sekä performanssin seurannan.
Tarkastelujaksolla lainasalkkuun maksettiin yhteensä 2 115 543 € lainanlyhennyksiä ja 207 152 € korkomaksuja. Kyseisellä ajanjaksolla ei tehty uusia lainoja. Tarkastelujakson aikana salkun nettorahavirta oli 2 322 695 € positiivinen. Kvartaalin loppuun mennessä salkusta poistui viisi lainaa, jotka kaikki maksettiin kokonaisuudessaan takaisin.
Yrityslainojen korkotuotot ja hajautus
Lainasalkun keskikorossa ja laina-ajoissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia aikaisempiin kvartaaleihin verrattuna. Lainasalkun pääomapainotettu keskikorko on tällä hetkellä 10,63 % ja painotettu maturiteetti 1,16 vuotta. Huomionarvoista on, että iso osa lainoistamme on tehty nollakorkoaikana 01/2017 – 04/2022. Viimeisen 12 kuukauden aikana aktivoitujen lainojen painotettu keskikorko on 13,39 %.
Lainasalkkussamme olemme sijoittaneet 141 lainakierrokseen 1.1.2017 alkaen. Lainojen koko vaihtelee sijoituskohteen mukaan, ja lainojen keskikoko vuonna 2024 oli 458 333 euroa. Lainojen keskikoossa näkyy vahvasti se, että yhä isommat yhtiöt hakevat yhä suurempia rahoituksia myös meidän kaltaisiltamme vaihtoehtoisilta rahoittajilta.
Tarkastelujakson lopussa lainasalkussa on avointa pääomaa 4 014 058 €. Salkku on jakaantunut yhteensä 16 lainaan, mikä on jo hyvä hajautus. Uudemmilla ja isommilla lainoilla on luontaisesti suurempi paino vanhempiin verrattuna, sillä lainanlyhennyksiä on suoritettu vähemmän.

KIINNOSTUITKO?
Tarvitseeko yrityksesi lainarahoitusta kauttamme? Täytä lyhyt lainahakemuksemme, niin olemme teihin yhteydessä! Ja mikäli haluat aina uusista sijoituskierroksista tiedon sähköpostiisi, liity alta mukaan sijoittajalistallemme.