Blogi

Sijoituskvartaali 2022/Q1: Yrityslainoja 4 miljoonalla eurolla!

sijoituskvartaalin raportti

Esittelyssä Corpun vuoden 2022 ensimmäinen sijoituskvartaali!

Tuomme kvartaaleittain, eli kolmen kuukauden välein, tärkeimmät lukumme nähtäväksi teille kaikille. Kvartaaliraporteissamme kerromme, montako yhtiötä analysoimme tarkastelujakson aikana, montako sijoitusta teimme ja miten ne jakautuivat osakeantien ja yrityslainojen välillä.

Teimme merkittävän kasvun edellisvuosiin verrattuna eikä vauhti näytä hidastuvan toisellakaan kvartaalilla, sillä olemme sopineet jo useammasta sijoituksesta myös näin huhtikuun puolelle ja analyytikot paahtavat yhtiöitä läpi päivittäin.

Analysoidut yritykset

Analysoimme yhteensä 142 yritystä 64 työpäivän aikana, eli reilut 2,2 yritystä joka päivä. Toki voi olla, että meillä yrittäjillä lipsahti jokunen analyysi myös viikonlopun puolelle, mutta ei anneta sen häiritä laskentaa! 61 yritystä arvioitiin oman pääoman ehtoisena sijoituskohteena (osakeanti tai vaihtovelkakirjalaina) ja loput olivat lainakohteita. Osa yrityksistä arvioitiin sekä laina- että osakeantisijoituksena. Teimme lopulta 7 sijoitusta, mikä on 4,9 % analysoiduista kohteista. Tämä suhdeluku on yllättävän korkea, mutta lukua hieman vääristää se, että lähes kaikki saamamme analysointikohteet tulevat erinomaisesta verkostostamme, joten suoraan hylättäviä yrityksiä on todella vähän.

Yrityslainat

Yrityslainasijoituksissa vuosi 2021 oli meille erinomainen ja hyvä kehitys jatkui myös tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla. Sijoitimme 4,0 miljoonaa euroa yrityslainoihin ja suurin osa näistä oli lyhyitä siltalainoja. Viime vuonna kolmen ensimmäisen kuukauden aikana sijoitimme 2,3 miljoonaa euroa, joten lainasijoituksemme kasvoivat 77% vuoden takaiseen verrattuna.

Osakeannit ja muut oman pääoman ehtoiset sijoitukset

Osakeanteja ja muita oman pääoman ehtoisia sijoituksia teemme vuosittain huomattavasti vähemmän, tarkkaan valikoiden. Tälle ajanjaksolle osui jatkosijoituksemme IOT-yhtiö Haltianin vaihtovelkakirjalainaan. Tekoälyä hyödyntävän Upsyn osakeantisijoitus julkaistiin myös tässä aikaikkunassa, mutta sijoituksen teimme jo viime vuoden puolella, eikä se täten ole näissä luvuissa mukana. Yksi uusi Korpun Siemenen johtama sijoituskierros lukuihin sen sijaan kuuluu, toivottavasti pääsemme julkaisemaan sen pian!

Yhteensä olemme sijoittaneet vajaan 6 vuoden aikana nyt 67,8 miljoonaa euroa 81 yhtiöön, 150 sijoituskierroksella.

KIINNOSTUITKO?

Yrittäjä, oletko rahoituksen tarpeessa? Jätä lyhyt rahoitushakemus tiimillemme, niin olemme sinuun yhteydessä! Alta voit myös liittyä mukaan sähköpostilistallemme, jos olet kiinnostunut kuulemaan uusista sijoituskohteistamme!

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Mint Palvelut oy

Pörssiin tähtäävä HTGP Group vahvistaa palvelutarjontaansa – yrityskaupalla syntyi uusi Mint Palvelut Oy

Yrityskaupan myötä HTGP Group on hankkinut SijoittajaPRO Corporate Financen liiketoiminnan ja perustanut uuden Mint Palvelut Oy:n, joka tarjoaa rahoituksen ja talouden asiantuntijapalveluita kasvuyrityksille. Uusi yhtiö täydentää konsernin strategisen kasvun, myynnin, markkinoinnin, tekoälyn, rekrytoinnin, viestinnän sekä yrityskauppojen ja rahoituksen palvelukokonaisuutta.

Lue lisää
Suomen startup-tutkimus 2025

Suomen startup-selvitys 2025: Data ohjaa kasvun uuteen aikaan

Suomen startup-ekosysteemi on saavuttanut historiallisen virstanpylvään: yli 4 000 startup-yritystä on perustettu vuoden 2010 jälkeen, ja ne tuottavat yhteensä yli 12,5 miljardin euron liikevaihdon sekä työllistävät lähes 50 000 ihmistä. Uusi Finland’s Startup Study 2025 paljastaa, miten vahvaksi kasvumoottoriksi startupit ovat nousseet.

Lue lisää
SijoittajaPRO:n yrityslainaraportti Q3/2025.

Yrityslainaraportti Q3/2025

Vuoden 2025 kolmas kvartaali on päätöksessä yrityslainoihin sijoittamisen osalta. Lainanlyhennyksiä maksettiin salkkuun 389 377,43 €:n edestä ja salkun rahavirta oli 406 710 € positiivinen.

Lue lisää