Blogi

Sijoitusvuosi 2023 paketissa: Sijoituksia jo yli 100 miljoonalla eurolla

Sijoitusvuosi 2023 paketissa

Olemme sijoittaneet vuodesta 2016 lähtien yhteensä jo yli 102 miljoonaa euroa yhdessä sijoittajiemme kanssa!

Yksittäisiä sijoituksia on tehty yhteensä 227 kappaletta, 119 eri yritykseen. Emmepä olisi vuonna 2016 aloittaessamme uskoneet, että reilussa seitsemässä vuodessa saamme yhdessä sijoittajiemme kanssa liikkeelle yli 100 miljoonaa euroa! Ensimmäisenä kokonaisena toimintavuotenamme 2017 sijoitimme 6 miljoonaa euroa. Siitä vuosimäärämme on kasvanut 3,5-kertaiseksi. Suuri kiitos kaikille sijoittajillemme ja yhtiöille, jotka ovat luottaneet meihin. Nöyräksi vetää!

Sijoitusvuosi 2023 oli Corpulle mainio ja sijoitusten kasvu jatkui edellisvuoden tapaan hyvänä. Teimme jälleen uuden ennätyksen niin sijoitussumman kuin sijoitustenkin osalta. Tänä vuonna sijoitimme yhteensä noin 21 miljoonaa euroa (vuonna 2022 sijoitimme 20 MEUR). Erillisiä sijoituksia teimme 44 kappaletta (40 vuonna 2022), 23 eri yhtiöön. Uusia rahoitettavia yhtiöitä näistä oli 16 (26 vuonna 2022). Uusien yhtiöiden määrässä näkyi haasteellinen markkinatilanne. Uusia kohteita otimme maltillisesti, mutta pysyimme mukana portfolioyhtiöidemme kasvussa ja rahoitustarpeissa. Olemme tästä äärimmäisen tyytyväisiä, sillä vuosi oli yhtiöille haasteellinen korkojennousun takia.

Yrityslainat

Yrityslainapuolemme kasvoi hieman viime vuodesta. Sijoitimme yhteensä 16,7 miljoonaa euroa (15,1 MEUR vuonna 2022) 32 sijoituskierroksella (29 kierrosta vuonna 2022). Tarkempi raportti yrityslainaportfoliomme tuloksista julkaistaan erikseen omassa blogikirjoituksessaan tammi-helmikuun vaihteessa.

Lainapuolella kysynnässä näkyi tänä vuonna vahvasti pankkien varovaisuus ja kiristyvä regulaatio BASEL IV-kynnyksellä. Isommat yhtiöt hakevat isompia lainoja myös meiltä, ja lainan keskikokomme nousi ensimmäistä kertaa yli 500 tuhanteen euroon.

Lainapääomia löytyy yhdessä sijoittajiemme kanssa riittävästi tässäkin markkinassa, joten mikäli yrityksesi tarvitsee joustavaa ja kustannustehokasta 100 000–1 500 000 € lainaratkaisua, ole yhteydessä meihin.

OSAKEANNIT JA MUUT OMAN PÄÄOMAN
EHTOISET SIJOITUKSET

Osakeanteja ja muita oman pääoman ehtoisia sijoituksia teemme vuosittain euromääräisesti huomattavasti vähemmän. Sijoitimme vajaat 4 miljoonaa euroa vuoden 2023 aikana, yhteensä 12 sijoituksessa. Suurin osa euromääräisistä sijoituksista oli jatkosijoituksia olemassa oleviin portfolioyhtiöihin. Uusiakin yhtiöitä löytyi salkkuun kuitenkin melko kiitettävästi; olemme mukana nyt seitsemässä uudessa yhtiössä. Kaikki uudet sijoitukset teimme sijoittajiemme yhteisellä sijoitusyhtiöllä Korpun Siemenellä. Lue Korpun Siemenestä tarkemmin sen omilta nettisivuilta!

Deal flow

Olemme seitsemän vuoden aikana saavuttaneet hienon aseman suomalaisten PK-yritysten vaihtoehtoisen rahoittajan roolissa. Saamme vuosittain kasvavan määrän hyviä rahoituskelpoisia yrityksiä tutkittavaksemme, ja siitä saamme kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitamme: pankkeja, kanssarahoittajia, sijoittajia, rahoituskonsultteja ja kirjanpitotoimistoja, kanssayrittäjiä sekä hallitusammattilaisia.

Viime vuonna analysoimme yhteensä 324 yritystä, joten saimme käydä läpi 1,3 yritystä joka arkipäivä. Laatu verkostostamme oli erinomaista, sillä harva kohde joutui välittömästi hylätyksi ja varsinaiset sijoituspäätökset saimme tehdä erinomaisten yritysten joukosta.

Teimme sijoituksen yhteensä 29 yhtiöön, joista 16 kappaletta oli uusia sijoituksia ja 13 kappaletta vanhoja. Uusia yhtiöitä analysoitiin 311 kappaletta, joten noin 5 % läpikäydyistä uusista yhtiöistä sai meiltä lopulta rahoituksen.

Haluamme kiittää nöyrästi kaikkia yrityksiämme, sijoittajiamme ja yhteistyökumppaneitamme vuodesta 2023. Vauhti on ollut hurjaa ja paljon on saatu aikaiseksi. Vauhti ei ole tammikuussa hiljentynyt, vaan olemme tehneet jo 4 lainasijoituspäätöstä, yhteensä yli 2,5 miljoonaa euroa – ja lisää on tulossa. Mikäli kanssasijoittaminen lainojen osalta kiinnostaa, markkinassa näyttää nyt olevan tilaa. Ole yhteydessä tai liity sijoittajalistallemme.

Aktivoituminen on näkynyt myös tiimimme kasvun osalta; vuoden 2022 lopussa hyvää joulua toivotteli 6 hengen porukka, ja vuoteen 2024 hyökkäämme 9 hengen voimin!

Loistavaa alkanutta vuotta 2024 toivottaa Corpun kasvanut tiimi,

Matias, Ville L., Ville A., Juho, Juha-Matti, Anni, Sanna, Timo & Hannu

KIINNOSTUITKO?

Yrittäjä, oletko rahoituksen tarpeessa? Jätä lyhyt rahoitushakemus tiimillemme, niin olemme sinuun yhteydessä! Sijoittajana voit liittyä alta mukaan sähköpostilistallemme, mikäli olet kiinnostunut kuulemaan uusista sijoituskohteistamme!

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Nordic Urban Oy

Asiakastarina: Helsinki Allas Oy

Helsinki Allas Oy on osa Nordic Urbanin kiinteistökehityskonsernia, joka suunnittelee ja rakentaa Allas-hyvinvointikeskuksia. Olemme rahoittaneet Helsinki Allasta jo vuodesta 2016, ja nyt kysyimme yhtiön toimitusjohtajalta, miten yhteistyö SijoittajaPRO:n kanssa on sujunut.

Lue lisää
Takamäki Group Oy

Asiakastarina: Takamäki Group Oy

Takamäki Group Oy on kuortanelainen perheyhtiö, joka toimii Takamäki Yhtiöt -konsernin emoyhtiönä. Olemme rahoittaneet yhtiötä kahdesti ja nyt kysyimme yhtiön toimitusjohtajalta, miten yhteistyö SijoittajaPRO:n kanssa heidän näkökulmastaan sujui.

Lue lisää
yrityslainaraportti Q2/2024

Yrityslainaraportti Q2/2024

Vuoden 2024 toinen kvartaali on päätöksessä yrityslainoihin sijoittamisen osalta. Lainanlyhennyksiä maksettiin salkkuun 3 125 032,86 €:n edestä. Salkun nettorahavirta oli 1 003 089 € positiivinen.

Lue lisää