Blogi

State of European tech 2024 -raportin kohokohdat

State of European Tech 2024

Tuore blogikirjoituksemme käsittelee vastajulkaistun State of European Tech 2024 -raportin tärkeimpiä poimintoja. State of European Tech -raportti julkaistaan vuosittain, ja nyt julkaistun raportin myötä tuli täyteen kymmenes julkaisuvuosi.

Keskeisimpiä huomioita SoET2024 -raportista:

1. Osaamisen kasvu

Teknologian kehittyminen näkyy myös yritysten kasvussa ja uuden osaamisen hankkimisessa. Raportin mukaan Euroopan teknologiasektori työllistää nyt 3,5 miljoonaa ihmistä. Työvoiman kasvu Euroopassa on ottanut ison harppauksen, ja kasvaakin samaa tahtia kuin Yhdysvalloissa. Myös yrittäjyyttä näkyy entistä enemmän raportin mukaan, sillä seitsemän kertaa enemmän ihmisiä työskentelee nyt pääomasijoitetuissa yrityksissä kuin vuonna 2015.

2. Pääoman nousu

State of European Tech 2024 -raportti osoittaa, että Eurooppaan on ohjattu 426 miljardia dollaria (USD on ~0,95 €) riskipääomaa vuodesta 2015 lähtien. Raportissa mainitaan myös, kuinka kulunut vuosi 2024 on matkalla kohti 45 miljardin dollarin sijoitusvuotta. Raportin arvion mukaan kasvava tuki eurooppalaisilta eläkerahastoilta voi tuoda vielä lisää pääomaa markkinoille.

3. Sektorien vahvuudet

Euroopan teknologiakenttä on monipuolinen: se kattaa tekoälyn, fintechin ja ilmastoteknologiat. Raportti kertoo, kuinka jopa yli 20 % rahoituksesta suuntautuu kestävän kehityksen yrityksiin – osuus on kaksinkertainen verrattuna Yhdysvaltoihin. Fintech on pysynyt Euroopan vahvuutena kuluneellakin vuodella, sillä 17 % vuoden 2015 fintech-siemenyrityksistä on saavuttanut kuudennen rahoituskierroksensa.

4. Skaalauspotentiaali

Yli 35 000 startupin ja huomattavan unicorn-yritysten määrän ansiosta Euroopassa on paljon potentiaalia kasvuvaiheen rahoitusvajauksen paikkaamiseksi. Innovaatioystävälliset sääntelykehykset voivat vain parantaa tilannetta.

Euroopan valtavat mahdollisuudet

Euroopan teknologiayritysten määrä ja kunnianhimo ovat kasvaneet merkittävästi, ja ne ovat keskittyneet ratkaisemaan entistä haastavampia ongelmia. Tämä kehitys on ollut erityisen huomattavaa viime vuosikymmenellä.

Eurooppalaisten yritysten kasvu vuodesta 2025 lähtien. Lähde: Atomico, State of European Tech 2024 report.

State of European Tech 2024 -raportti myöntää Euroopassa olevan valtava teknologiaekosysteemin mahdollisuus. Vuonna 2015 Euroopassa oli alle 8 000 alkuvaiheen yritystä. Vuoteen 2024 mennessä tämä määrä on yli nelinkertaistunut yli 35 000 yritykseen. Kasvuvaiheen yritysten määrä puolestaan on kasvanut kahdeksankertaisesti yli 3 400 yritykseen. Euroopassa on myös enemmän miljardin dollarin arvoisia yrityksiä kuin koskaan aiemmin.

Startup-yritysten sijoitustasot ovat nousseet merkittävästi. Raportissa kerrotaan, että eurooppalaiset startupit ovat keränneet 426 miljardia dollaria riskipääomaa vuosina 2015–2024. Verrattuna edelliseen vuosikymmeneen, luku on kymmenkertainen.

Seed-vaiheen yrityksiin on myös sijoitettu huomattavia summia. 17 % kaikista fintech-startupeista, jotka saivat siemenrahoitusta vuonna 2015, ovat saavuttaneet kuudennen rahoituskierroksensa. Osuus on selvästi korkein kaikista Euroopan sektoreista. Rahoituskierrokset ovat viisi kertaa suurempia nykyään kuin vuosikymmen sitten. Vuonna 2015 summa oli noin 115 000 dollaria. Vuonna 2024 summa on raportin mukaan noussut 1.4 miljoonaan dollariin.

Euroopan teknologiasijoituksissa kovia lukuja

Raportti arvioi, miten vuosi 2024 saavuttaisi 45 miljardin dollarin määrän sijoituksissa teknologia-alalla. Määrä on hieman pienempi kuin edeltävänä vuonna, jolloin sijoitusten määräksi kerääntyi 47 miljardia dollaria. 2024 vuoden sijoitusten määrä on kuitenkin noin 20 % korkeampi kuin vuonna 2020. Raportti arvioi, että taustalla nousulle on markkinoiden vakautuminen haastavien vuosien jälkeen.

Eurooppa jää edelleen Yhdysvaltojen taakse sijotuksissa, jossa vuoden 2024 teknologiainvestoinnit olivat 139 miljardia dollaria. Euroopassa on kuitenkin merkittävämpi kasvuvauhti Yhdysvaltoihin verrattuna. Raportin mukaan Euroopan kymmenen vuoden keskimääräinen kasvuvauhti on 13 %, kun taas Yhdysvalloissa se on 8 %. Luku kertoo suoraan Euroopan kyvykkyydestä vahvaan pitkän aikavälin kehitykseen.

Pääomasijoituslukuja alueittain – vertailussa vuosien 2015-2024 kasvu. Lähde: Atomico, State of European Tech 2024 report.

Teknologiainvestoinnit suhteessa BKT:hen

Teknologiasektorin investoinnit Euroopassa ovat kasvaneet tasaisesti viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta kun sijoituksia tarkastellaan suhteutettuna bruttokansantuotteeseen, nähdään, mitkä maat ovat asettaneet teknologian prioriteetiksi.

Raportti listasi suuruusjärjestyksessä maiden pääomasijoitusten määriä suhteessa BKT:hen. 30 listatusta maasta Suomi ylsi sijalle 11, ja paalupaikalle nousi naapurimaamme Viro. Viron riskipääomasijoitukset muodostavat 1,17 % maan BKT:sta viimeisen vuosikymmenen aikana. Singapore ja Israel sijoittuvat toiselle ja kolmannelle sijalle, ja Yhdysvallat on neljäntenä 0,53 % osuudella BKT:sta.

Top 30 maiden pääomasijoitukset vuonna 2024. Lähde: Atomico, State of European Tech 2024 report.

Raportissa kerrotaan, kuinka Itä-Euroopan maat, kuten Puola ja Romania, sekä Etelä-Euroopan maat, kuten Portugali ja Italia, sijoittuvat investointiosuudessaan alle 0,10 % BKT:sta. Tämä korostaa alueellisia eroja, ja aktiivisia toimia tarvitaan, jotta nämä alueet voivat kuroa umpeen kuilun johtaviin teknologiakeskuksiin Euroopassa ja muualla maailmassa.

Edelliseen vuoteen verrattuna Suomen sijoitus on hieman parempi. Pääomasijoitusten määrä on edelleen täysin linjassa bruttokansantuotteeseemme.

Eniten rahoitusta saavat sektorit

State of European Tech 2024 -raportti kertoo, miten rahoitussektori on noussut johtavaan asemaan uusien miljardin dollarin yritysten määrässä. Globaalisti tunnetut ja menestyneet yritykset kuten Stripe, Klarna ja Revolut osoittavat Euroopan vahvuuden rahoitusalalla. Sektori kattaa jopa 24 % uusista miljardin dollarin yrityksistä, jotka on perustettu viimeisten viiden vuoden aikana.

Seuraavana kovassa kasvussa raportin mukaan on horisontaaliset markkinaohjelmistot. Kyseinen teknologiasektori tulee toisena rahoituksen määrässä ja kattaa 19 % uusista miljardin dollarin yrityksistä. Ne sisältävät erilaisia ohjelmistoratkaisuja, joita käytetään eri toimialoilla, ja se on merkittävästi kasvattanut osuuttaan teknologiasektorilla.

Edellisen vuoden mukaisesti kestävyys ja ilmasto ovat kärkipaikoilla. Raportti kertoo, että vaikka sektori ei ole nähnyt valtavaa kasvua, se on silti keskiössä rahoituksessa. Syy tähän löytyy ihmisten kiirreellisestä tarpeesta löytää ratkaisuja energiassa, hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä ja muissa ympäristön haasteissa. kestävyys ja ilmasto kattavat 5 % vuonna 2020–2024 luoduista miljardin dollarin yrityksistä.

Lähde: Atomico, State of European Tech 2024 report.

Myös koulutus ja terveys ovat alkaneet saamaan merkittävää rahoitusta. Esimerkkiyrityksiksi raportissa nousivat Multiverse ja Doctolib. Viimeisten kymmenen vuoden aikana molemmat alat ovat kasvattaneet osuuttaan. Odotettavissa on, että yhä useammat näiden sektorien yrityksistä pyrkivät seuraamaan perässä.

KIINNOSTUITKO?

Yrittäjä, tarvitseeko yrityksesi rahoitusta kauttamme? Täytä lyhyt lainahakemuksemme, niin olemme teihin yhteydessä! Ja mikäli haluat aina uusista sijoituskierroksista tiedon sähköpostiisi, liity alta mukaan sijoittajalistallemme.

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Yrityslainaraportti Q32024

Yrityslainaraportti Q3/2024

Vuoden 2024 kolmas kvartaali on päätöksessä yrityslainoihin sijoittamisen osalta. Lainanlyhennyksiä maksettiin salkkuun 3 720 762,71 €:n edestä. Salkun nettorahavirta oli 2 440 550 € positiivinen.

Lue lisää