Blogi

Suomen startup-barometri: talousodotukset nousussa ensi kertaa yli vuoteen

Suomen Startup-yhteisö: talousodotukset nousussa ensi kertaa yli vuoteen.

Suomen startup-yhteisön tuoreimman barometrin mukaan yritysten luottamus ympäröivään taloustilanteeseen on kääntynyt nousuun ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Vaikka kansainvälinen talousympäristö on yhä ailahteleva, suurimmat epävarmuustekijät näyttävät väistyneen. Tuloksista näkyy selvästi, että Yhdysvaltojen ja EU:n välisen tullisodan aiheuttama epävarmuus on jäämässä taakse, vaikka poliittiset linjaukset voivat jatkossakin vaihdella. Startupit ovat tottuneet mukautumaan nopeasti muuttuviin markkinatilanteisiin, mikä selittää, miksi luottamus on jälleen kääntynyt nousuun, kertoo Suomen startup-yhteisön ekonomisti Amir Hassan.

Startup-yhteisön jäsenyritysten sentimentti ympäröivään talouteen nähden. Tulokset havainnollistettu saldoluvuilla, jotka voivat saada arvoja -100 ja +100 välillä. Suurempi luku tarkoittaa myönteisempää suhtautumista ja pienempi luku taas kielteisempää suhtautumista. Kuva: Suomen startup-yhteisö.

Talousnäkymät kääntyivät nousuun

Barometrin mukaan startupien odotukset oman taloudellisen tilanteen kehityksestä ovat myös kohentuneet – ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Vaikka taaksepäin katsova mittari osoitti pientä laskua, sentimentti on edelleen selvästi positiivinen.

Yritysten arvio omasta taloudellisesta tilanteesta on edelleen selvästi positiivinen, vaikka taaksepäin katsova sentimentti hieman heikkeni (18,1 -> 21,1). Tulevaisuutta kuvaava indikaattori nousi kuitenkin 29,4:ään, mikä on ensimmäinen nousu yli vuoteen.

Startup-yhteisön jäsenyritysten sentimentti omasta taloudellisesta tilanteesta. Kuva: Suomen startup-yhteisö.

Tämä kertoo, että startupit suhtautuvat tuleviin kuukausiin varovaisen optimistisesti. Hassan arvioi, että vuoden 2025 alun epävarmuudet ovat pitkälti väistyneet, ja yritykset näkevät loppuvuoden maltillisen kasvun kautena.

”Voisi uskoa, että startupien kasvu tulee todennäköisesti jatkumaan myös loppuvuoden aikana kuten jäsenyritysten odotukset tulevalle kvartaalille osoittaa”, Hassan toteaa.

Rekrytoinneissa ei suuria muutoksia

Rekrytointinäkymissä ei kuitenkaan ole nähty merkittäviä muutoksia. Startupit jatkavat palkkauksia aiempien vuosien tahtiin, joskin tahti on selvästi rauhallisempi kuin vuoden 2022 huippuaikoina, jolloin myös rahoitusvolyymit olivat ennätyslukemissa. Startupit eivät enää kasvata henkilöstöään yhtä nopeasti, mutta eivät myöskään ole vetäytymässä.

Startup-yhteisön jäsenyritysten sentimentti työntekijöiden määrän kehityksestä. Kuva: Suomen startup-yhteisö.

Talousraportointi ja rahoituskäytännöt murroksessa

Q3/2025-barometrin teemaosio keskittyi startupien taloushallinnon käytäntöihin, automaatioon ja tekoälyn hyödyntämiseen. Tulokset kertovat, että monilla yrityksillä on vielä kehitysvaraa talousraportoinnin digitalisoinnissa, vaikka tyytyväisyys nykyisiin järjestelmiin on kohtalaisen korkea.

  • Vain 4 % vastaajista koki, että heidän yrityksensä hyödyntää tekoälyä tai automaatiota talousraportoinnissa erittäin hyvin.
  • Suurin osa koki kuitenkin, että automaatiota käytetään jossain määrin, ja sen roolin odotetaan kasvavan nopeasti tulevina vuosina.
  • 50 % yrityksistä on tyytyväisiä raportointinsa ajantasaisuuteen ja tarkkuuteen, vaikka tekoälyn käyttö on vielä rajallista.

Ulkoistaminen yleistyy taloushallinnossa

Yli puolet (51 %) startup-yrityksistä on joko jo ulkoistanut tai harkitsee kirjanpidon ja talousraportoinnin ulkoistamista. Lisäksi 23 % yrityksistä harkitsee CFO-palvelujen ulkoistamista, mikä viittaa siihen, että monilla kasvuyrityksillä omat resurssit eivät vielä riitä kattavaan talousjohtamiseen. HR-palvelut (16 %) ja lakipalvelut nousivat myös suosituiksi ulkoistuskohteiksi.

KIINNOSTUITKO?

Tarvitseeko yrityksesi lainarahoitusta kauttamme? Täytä lyhyt lainahakemuksemme, niin olemme teihin yhteydessä! Ja mikäli haluat aina uusista sijoituskierroksista tiedon sähköpostiisi, liity alta mukaan sijoittajalistallemme.

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Sijoittaja-groupin joulupuuro

Sijoittaja-groupin joulupuurotapahtuma

Sijoittaja-groupin perinteinen joulupuurotapahtuma keräsi jälleen laajan joukon verkostostamme yhteen. Päivän aikana esiteltiin Mint Palvelut Oy:n perustaminen, markkinanäkymiä vuodelle 2026 sekä SFR:n tuoreita instituutiotutkimuksen tuloksia. Tilaisuus tarjosi ajankohtaista tietoa ja mahdollisuuden verkostoitua rennossa tunnelmassa.

Lue lisää
Mint Palvelut oy

Pörssiin tähtäävä HTGP Group vahvistaa palvelutarjontaansa – yrityskaupalla syntyi uusi Mint Palvelut Oy

Yrityskaupan myötä HTGP Group on hankkinut SijoittajaPRO Corporate Financen liiketoiminnan ja perustanut uuden Mint Palvelut Oy:n, joka tarjoaa rahoituksen ja talouden asiantuntijapalveluita kasvuyrityksille. Uusi yhtiö täydentää konsernin strategisen kasvun, myynnin, markkinoinnin, tekoälyn, rekrytoinnin, viestinnän sekä yrityskauppojen ja rahoituksen palvelukokonaisuutta.

Lue lisää
Suomen startup-tutkimus 2025

Suomen startup-selvitys 2025: Data ohjaa kasvun uuteen aikaan

Suomen startup-ekosysteemi on saavuttanut historiallisen virstanpylvään: yli 4 000 startup-yritystä on perustettu vuoden 2010 jälkeen, ja ne tuottavat yhteensä yli 12,5 miljardin euron liikevaihdon sekä työllistävät lähes 50 000 ihmistä. Uusi Finland’s Startup Study 2025 paljastaa, miten vahvaksi kasvumoottoriksi startupit ovat nousseet.

Lue lisää
SijoittajaPRO:n yrityslainaraportti Q3/2025.

Yrityslainaraportti Q3/2025

Vuoden 2025 kolmas kvartaali on päätöksessä yrityslainoihin sijoittamisen osalta. Lainanlyhennyksiä maksettiin salkkuun 389 377,43 €:n edestä ja salkun rahavirta oli 406 710 € positiivinen.

Lue lisää