Blogi

Yrityslainaraportti Q4/2022

kvartaaliraportti q4-2022

KVARTAALIRAPORTTI VUODEN 2022 VIIMEISELTÄ NELJÄNNEKSELTÄ

Vuosi 2022 saatiin päätökseen ja vuoden viimeinen kvartaaliraportti on valmis. Viimeisellä kvartaalilla sijoitimme yrityslainoihin yhteensä 3,4 MEUR. Koko vuoden saldo päätyi 11,36 miljoonaan euroon ja 25 yrityslainaan.

Tarkastelujaksolla lainasalkkuun maksettiin yhteensä 41 740,07 € lainanlyhennyksiä ja 4 914,67 € korkomaksuja. Vastaavasti ajanjaksolla sijoitettiin kahdeksaan uuteen lainaan á 10 000 € eli yhteensä 80 000 €. Tarkastelujakson aikana salkun nettorahavirta oli siis -33 345,27 € uusien sijoitusten myötä. Tarkastelujakson aikana salkusta poistui kaksi lainaa, laina-ajan päättymisen ja lainapääoman takaisinmaksun myötä.

Maksuviiveitä salkussa on tarkasteluhetkellä kaksi. Myöhässä olevien lainojen osuus koko salkusta on noin 2,5 %.

  1. Yhtiön lainanhoito on yli 6kk myöhässä. Sijoituksen koko salkussa on noin 3250 €. Lainan vakuutena on henkilötakaukset omistajilta koko lainasummalle, joiden kanssa on sovittu takausvastuiden maksuaikataulusta.
  2. Yhtiö on asetettu konkurssiin. Meillä on hallussamme ensisijaiset yrityskiinnitykset sekä henkilötakaukset koko jäljellä olevalle lainasummalle. Sijoituksen koko salkussa on 2900 €.

Lisäksi tarkasteluhetkellä 31.12. oli muutama alle 30 päivän viive, jotka on kuitenkin maksettu tammikuun loppuun mennessä ajan tasalle. 

Lainasalkun keskikorossa ja laina-ajoissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia aikaisempiin kvartaaleihin verrattuna. Lainasalkun keskikorko on tällä hetkellä 9,93 % ja maturiteetti 1,32 vuotta. Lainasalkun keskikorko tulee seuraavien kvartaalien aikana nousemaan viitekorkojen nousun myötä.

Lainasalkkusimulaatiossamme olemme tehneet 10 000 € sijoituksen jokaiseen tekemäämme 101 lainakierrokseen 1.1.2017 alkaen. Tarkastelujakson lopussa lainasalkussa on pääomia 248 408 €. Salkku on jakaantunut yhteensä 39 lainaan, mikä on jo hyvä hajautus, koska keskimäärin yksi laina vastaa noin 3 % salkun varoista. Todellisuudessa uudemmilla lainoilla on suurempi paino ja vanhemmilla paino on pienempi.

Mikäli haluat varmistua, että pääset mukaan jokaiselle lainakierrokselle ja riittävä hajautus toteutuu, kannattaa harkita valtakirjamalliamme. Valtakirjassa sijoittaja valtuuttaa meidät tekemään puolestaan sijoituksen jokaiseen lainakierrokseen. Pienin kokonaissijoitussumma valtakirjoissa on 50 000 €, mikä jakautuu vähintään 20 lainaan ajan myötä. Sijoitus yhtä lainaa kohti on 1000–5000 € ja sijoitukset tehdään 12–18 kuukauden aikana, joten koko summaa ei tarvitse sijoittaa kerralla.

KIINNOSTUITKO?

Ole meihin yhteydessä sähköpostitse, mikäli valtakirjamallimme kiinnostaa. 

Entä tarvitseeko yrityksesi lainarahoitusta kauttamme? Täytä lyhyt lainahakemuksemme, niin olemme teihin yhteydessä! Ja mikäli haluat aina uusista sijoituskierroksista tiedon sähköpostiisi, liity alta mukaan sijoittajalistallemme.

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit