Blogi

Finanssialan kasvustrategia tukemassa kestävää talouskasvua

Finanssialan kasvustrategia 2025.

Suomen talouskehitys on viime vuosina ollut maltillista, ja pitkän aikavälin kasvunäkymät ovat vaatimattomat muun muassa väestön ikääntymisen ja heikon tuottavuuskehityksen vuoksi. Valtiovarainministeriön julkaisema Finanssialan kasvustrategia tarkastelee finanssialan mahdollisuuksia edistää kestävää talouskasvua, työllisyyttä ja veropohjan vahvistumista erityisesti rahoitusmarkkinoiden kehittämisen kautta.

Raportin mukaan Suomen rahoitusjärjestelmä on rakenteeltaan pankkikeskeinen, mikä voi rajoittaa erityisesti kasvuhakuisten ja innovatiivisten yritysten mahdollisuuksia saada riittävästi riskipitoista rahoitusta. Näihin tilanteisiin esimerkiksi pääomasijoitukset soveltuu usein paremmin kuin perinteinen pankkilaina. Strategian tavoitteena on parantaa pääomamarkkinoiden toimivuutta, laajentaa rahoituskanavia ja vähentää järjestelmän yksipuolisuutta.

Finanssialan kasvustrategia -raportissa tarkastellaan myös kotitalouksien roolia pääomamarkkinoiden kehittämisessä. Vaikka osake- ja rahastosijoittaminen on lisääntynyt, suurin osa suomalaisten varallisuudesta on edelleen talletuksissa. Talousosaamisen taso vaikuttaa osaltaan sijoituskäyttäytymiseen. Erityisesti nuorten osaaminen on vahvaa kansainvälisesti, mutta vaihtelua esiintyy paljon.

kasvuyrityksillä yhä haasteita rahoituksessa

Kevään 2025 Pk-yritysbarometrin mukaan alle puolet pk-yrityksistä käyttää ulkoista rahoitusta, mikä viittaa rahoitustilanteen lievään heikkenemiseen syksyyn 2024 verrattuna. Vain 24 % yrityksistä haki ja sai rahoitusta vuoden aikana, ja jopa 38 % ilmoitti jättäneensä rahoituksen hakematta tai saamatta siitä huolimatta, että tarvetta olisi ollut. Hakematta jättämisen taustalla korostuivat kiristyneet vakuusvaatimukset, korkea kustannustaso ja riittämätön oma pääoma. Monet pk-yritykset kokevat rahoituksen ehtojen heikentyneen, mikä on lisännyt varovaisuutta investointien suhteen.

Pankit ovat edelleen edelleen yleisin rahoituslähde suomalaisille yrityksille, vaikka niiden suosio on hieman laskenut viime vuosikymmenen aikana. Myös julkisilla rahoittajilla on merkittävä rooli, mutta yksityisten sijoittajien, kuten pääomasijoitusyhtiöiden, bisnesenkeleiden ja vakuutusyhtiöiden, osuus on pienempi.

Kasvuhakuisuus vaikuttaa merkittävästi siihen, mistä lähteistä yritys hakee rahoitusta. Vaikka pankit ovat tärkein rahoituslähde myös voimakkaasti kasvuhakuisille yrityksille, nämä yritykset hakevat selvästi useammin rahoitusta myös bisnesenkeleiltä ja pääomasijoitusyhtiöiltä – noin 20 % aikoo käyttää näitä lähteitä. Finanssialan kasvustrategia -raportissa mainitaan, kuinka pk-yrityksillä on edelleen laaja ja kasvava tarve uudenlaisille, joustaville ja tilanteeseen sopiville rahoitusratkaisuille. Erityisesti nuoret, pienet, kasvuhakuiset ja innovatiiviset yritykset kohtaavat muita enemmän rahoitusvaikeuksia. Suomessa näidenkin yritysten tilanne on kuitenkin keskimäärin parempi kuin muualla Euroopassa.

Lisää rahoituksesta voit lukea: Pk-yritysten rahoitustilanne 2025 – tuore barometri kertoo laskusta rahoituksen haussa.

Yrityksen kehitysvaihe ja rahoituksen lähteet. Finanssialan kasvustrategia 2025.

Yrityksen rahoituslähteet muuttuvat sen kasvaessa ja kehittyessä. Yrityksen elinkaari voidaan jäsentää viiteen vaiheeseen: esisiemenvaiheessa rahoitus tulee usein perustajien omista säästöistä, lähipiiriltä, enkelisijoittajilta tai yrityshautomoilta, ja summat ovat tyypillisesti kymmeniä tuhansia euroja. Siemenvaiheessa rahoitustarve kasvaa, ja mukaan tulevat ammattimaiset sijoittajat, kuten enkelisijoittajat ja pääomasijoitusrahastot, jolloin rahoitus voi olla sadoista tuhansista useisiin miljooniin euroihin. Varhaisessa kehitysvaiheessa yritys alkaa saada kassavirtaa ja laajentaa toimintaansa, jolloin rahoitustarve kasvaa edelleen, ja mukaan voivat tulla myös pankit.

Pääomasijoittaminen

Pääomasijoittaminen on tärkeä mutta rajallisesti hyödynnetty yritysrahoituksen muoto. Suomessa pääomasijoitukset ovat kasvaneet viime vuosikymmeninä, ja niiden osuus bruttokansantuotteesta on noussut 0,4 prosentista noin 0,7 prosenttiin. Ulkomaisten sijoitusten osuus suomalaisiin pääomasijoitusrahastoihin on pieni, mikä osaltaan jarruttaa kasvua. Rahastojen varainkeruu tulee valtaosin yksityiseltä sektorilta – erityisesti eläkeyhtiöiltä ja family officeilta, joiden rooli on viime vuosina kasvanut. Family officejen sijoitukset VC-rahastoihin ovat moninkertaistuneet niin määrällisesti kuin euromääräisesti.

Lisää pääomasijoittamisesta voit lukea muista tuoreista blogijulkaisuistamme: Pohjoismaiden PE ja VC: Diilit ja varainhankinta 2024 sekä Startup-sijoitukset nostavat Suomen Euroopan kärkeen.

Kasvustrategian tavoitteet

Finanssialan kasvustrategia pyrikii vahvistamaan rahoitusalan kykyä tukea talouden kasvua. Tavoitteena on lisätä rahoituksen tehokasta kohdentumista, monipuolistaa rahoituslähteitä ja kehittää markkinaehtoisia ratkaisuja, erityisesti pääomamarkkinoilla. Strategia korostaa myös piensijoittajien aseman vahvistamista, verotuksellisten esteiden tarkastelua sekä kansainvälisen sääntely-ympäristön huomioimista, erityisesti EU:n pääomamarkkinaunionin ja säästämis- ja sijoitusunionin kautta.

Toteutus edellyttää useita toimenpiteitä, kuten riskirahoituksen skaalautuvuuden parantamista, listaamattomien yhtiöiden verotuksen yksinkertaistamista ja sääntelyn ennakoitavuuden vahvistamista. Lisäksi valtio nähdään toimijana, jonka rahoitusinstrumenttien kohdentaminen vaikuttaa suoraan kasvun edellytyksiin.

Kasvustrategia toimii viitekehyksenä, jonka puitteissa voidaan arvioida rahoitusalan roolia talouskasvussa sekä tarkastella sitä, miten markkinoiden rakenteelliset piirteet vaikuttavat investointien ja innovaatioiden rahoittamiseen.

KIINNOSTUITKO?

Yrittäjä, tarvitseeko yrityksesi rahoitusta kauttamme? Täytä lyhyt lainahakemuksemme, niin olemme teihin yhteydessä! Ja mikäli haluat aina uusista sijoituskierroksista tiedon sähköpostiisi, liity alta mukaan sijoittajalistallemme.

Analysoimme kohteet ja toimimme kanssasijoittajina

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti.

Uusimmat blogit
Suomen buyout- ja growth tunnusluvut vuonna 2024.

Buyout- ja growth Suomessa 2024

Vuoden 2024 lopulla buyout-markkina piristyi selvästi. Irtautumisia tehtiin enemmän kuin kolmeen vuoteen. Lisäksi tilastojen mukaan rahastoihin kerättiin yhteensä noin miljardia euroa (1 017 M€). Summa oli historian kolmanneksi suurin.

Lue lisää
Business Finlandin vaikuttavuusraportti 2025

Business Finlandin vaikuttavuusraportti 2025

Vaikuttavuusraportti osoittaa, että julkinen tutkimus- ja innovaatiorahoitus on keskeinen tekijä yritysten kasvussa, tuottavuudessa ja kansainvälistymisessä. Business Finlandin rahoitus auttaa pk-yrityksiä kehittämään uutta osaamista, laajentamaan vientiä ja houkuttelemaan kansainvälisiä investointeja.

Lue lisää
Pohjoismaiden PE ja VC diilit sekä varainhankinta vuonna 2024.

Pohjoismaiden PE ja VC: Diilit ja varainhankinta 2024

Pohjoismaiden pääomasijoitusmarkkinat näyttivät kahtiajakoista kehitystä vuonna 2024. Venture capital -puolella nähtiin selkeää siirtymää varhaisen vaiheen yrityksiin, kun taas private equity -markkinat säilyivät vakaina ja saavuttivat varainhankinnan osalta ennätyksiä.

Lue lisää

Startup-sijoitukset nostavat Suomen Euroopan kärkeen

Suomi nousi Euroopan ykköseksi pääomasijoituksissa suhteessa BKT:hen. Ulkomaiset sijoittajat toivat maahan 1,4 miljardia euroa, ja alkuvaiheen startup-yritykset keräsivät lähes 500 miljoonaa jo alkuvuonna. Miksi startupit Suomessa houkuttelevat pääomaa – ja mitä se kertoo kasvun tulevaisuudesta?

Lue lisää