Blogi

Corpun tiimi: Juho Lempinen, Analyst

corpun tiimi

Oma esittely ja työhistoria

Terve! Olen Juho, 26-vuotias – joidenkin mittareiden mukaan varhaiskeski-ikäinen kaveri. Olen kotoisin Kotkasta, mutta muutin muutama vuosi sitten landelta Helsinkiin. Viimeistelen parhaillaan rahoituksen ohjelmaa LUT-yliopistossa, ja liityin Copun tiimiin syyskuun alusta. Ennen Corppua työkokemusta on kertynyt jonkin verran erilaisista rahoitusalan tehtävistä. Lisäksi olen työskennellyt erilaisissa taloushallinnon tehtävissä, toiminut tilintarkastajana, työskennellyt SaaS-yrityksessä ja toiminut riskianalyytikkona.

Harrastuksiini kuuluvat oikeastaan kaikki urheilulajit, joita kavereiden kanssa ikinä keksitäänkään: pesäpallo, jalkapallo, laskettelu, kuntosali ja ulkojääpelit. Erityisesti jälkimmäisin on mieleen, sillä olen harrastanut jääkiekkoa 15 vuotta. Muuten arkipäivät kuluvat Corpun tiimin kanssa casejen parissa työskennellessä, kirjoja lueskellessa ja silloin tällöin videopelejä pelatessa. 

Rooli ja työtehtävä Corpussa

Analyytikon työtehtävä Copussa on erittäin monipuolinen. Tehtäviini kuuluu pääsääntöisesti uusien sekä vanhojen sijoituskohteiden analysointi ja esittely. Lisäksi tuotan analyyseja ja sijoittajamateriaaleja. Analyytikkona pääsen myös neuvottelemaan uusien asiakkaiden kanssa, pitämään yhteyttä asiakasyrityksiimme sekä yhteistyökumppaneihimme, kuten esimerkiksi arvostettuun yhteistyökumppaniimme Funduun.

Oman sijoituskiinnostukseni alku

Kiinnostukseni sijoittamiseen alkoi 18-vuotiaana, kun sain perustettua arvo-osuustilin omaan pankkiini. Kiinnostustani ovat vahvistaneet nykyiset opintoni sekä matkan varrella koetut onnistumiset ja epäonnistumiset sijoittamisen parissa.

Corppu analyst Juho Lempinen
Juho Lempinen, analyst

Oma kokemus ja herääminen listaamattomien yhtiöiden mielenkiintoiseen maailmaan

Ensimmäinen kosketukseni listaamattomiin yhtiöihin ja niiden taloudellisiin tietoihin alkoi tilintarkastajana. Samalla kiinnostukseni heräsi listaamattomien yhtiöiden potentiaaliin sijoituskohteena. Edellisessä työtehtävässäni pääsin jo hieman tekemään sijoittamisesta listaamattomiin yrityksiin kehittyvillä markkinoilla, mikä kasvatti kiinnostustani entisestään. On erittäin mielenkiintoista päästä toimimaan suomalaisella listaamattomien yhtiöiden sijoitusalueella ja arvioimaan mahdollisia uusia sijoituskohteita.

Mikä työssäni kiinnostaa ja motivoi eniten?

Motivoivinta työssäni on jatkuva uuden oppiminen eri toimialoista ja yrityksistä. Voisi melkein sanoa, että kahta samanlaista casea ei tule vastaan. Jokaisesta casesta oppii aina jotain uutta, mikä hyödyttää tulevia caseja. On myös hienoa nähdä, millaisia kasvuyrityksiä Suomessa on, ja päästä tukemaan niiden liiketoimintaa.

Hauskin tapahtuma tai tapa Sijoittaja-ryhmän työporukassa

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin konsernissamme on paljon jalkapallon ystäviä. Esimerkiksi jos viikonloppuna on ollut tärkeä jalkapallopeli, tästä pelistä käydään ensin läpi kohokohdat ennen kuin siirrytään liiketoiminnallisten asioiden pariin. Asiat on hyvä pitää tärkeysjärjestyksessä!

CORPUN TIIMI

Corpun tiimi -artikkelisarjassa esittelemme SijoittajaPRO Corporate Financen henkilöstön ja näytämme, millä porukalla toimintaamme pyöritetään. Lue myös muut Corpun tiimi -artikkelit!

KIINNOSTUITKO?

Tarvitseeko yrityksesi lainarahoitusta kauttamme? Täytä lyhyt lainahakemuksemme, niin olemme teihin yhteydessä! Ja mikäli haluat aina uusista sijoituskierroksista tiedon sähköpostiisi, liity alta mukaan sijoittajalistallemme.

ANALYSOIMME KOHTEET JA TOIMIMME KANSSASIJOITTAJINA

SijoittajaPRO Corporate Finance analysoi ja arvio kuukausittain kymmeniä suoria sijoituskohteita ja esittelee parhaimmat mahdollisuudet sijoittajille. Pääset sijoittajana mukaan aikaisen vaiheen yhtiöihin yhdessä ammattisijoittajien kanssa, kustannustehokkaasti ja hajautetusti

Uusimmat blogit